Kotka on laskeutunut

Tai siis useampikin ja pöllö ja haukka. Sarin ja Maken kanssa lähdettiin kotkanlennätysnäytökseen kohti Benalmadenan keskustaa. Tivolin viittoja, kun seurailee, pääsee köysiradan alakääntöpisteeseen. Auto karautettiin parkkihalliin ja ihan oikeesti karahti pohja kiinni, kun taittui luiskanniska kovin kiperästi. Ylös tullessa sama juttu. Katalat on insinöörien juonet!
Sveitsissä kun mentiin Säntis-vuorelle, vuoristokiipeilijä Reino Säntin jalanjälkiä, oli korissa tilaa kahdeksallekymmenelle. Mummi oli silloin kovin tyytyväinen vakaaseen kulkuun. Nyt korissa oli paikka neljälle ja kulku huteraa. Vaan ei kesken voinut pois hypätä, oli ovi lukossa ja pudotusta useampi metri.
Ylös päästiin joutuin eikä seurueestamme kukaan myöntänyt pelänneensä. Sattuman kauppaa olimme ylhäällä juuri kun linnut näytösluontoisesti lentelivät yleisön riemuksi. Ihme kyllä kotkat palasivat pitkältäkin lenkiltä lähtöpaikkaan. Joskus tosin vasta aamusella, kertoi kotkankouluttaja, vaikeissa tuulioloissa.
Nalle Puh'ia lueskellessa huomaa, että pöllö on hyvin viisas eläin. Kotkavuorellakin pöllö näytti olevansa omapäinen luomakunnan neropatti.
Pientä tyttöä kotkankouluttaja valmisteli ottamaan käsivarrelleen maailman suurimman kotkalajin. Kovasti posmitti. Kun kaikki oli valmista, tytön takaa laskeutui käsivarrelle maailman enstexpienin haukka. Ja kyllä meitä nauratti!
Veljenne kamerakulmat eivät olleet kohdallaan, kun porukan kokenein kotkalentäjä syöksyi taivaalta haastavan nahanpalan kimppuun. Totisesti minä sanon teille: syösy oli huima. Valitettavasti uusintaotolle ei suotu mahdollisuutta. Joskus vielä käyn sen kotkasyöksyn kuvaamassa!
Pieni pöllönuorukainen oli söde!

Benalmadenan Tivoli jää alle ja kylä taakse.

Jyrkästi ylös vie matka.

Haukka hyppi yleisön joulossa päästä toiseen.

Bodega on viinitila

Jos tuo esitteen kuva jatkuisi vielä hiukan oikealle näkyisi meille!

Bodega on viinitila. Meillä Alorassa on tällainen viinitila, josta kuva. Olen oppinut tekniikan, jolla voi ryöstää toisten nettisivuja. Olimme melko tietämättömiä oman kylän viininviljelystä, kunnes koimme herätyksen. Viiniköynnöksetkin kasvavat aivan tuossa meidän lähellä, kun vain osaa oikein katsoa.
Mummi on oikea nettimatkaaja ja sieltä hän löysi tällaisen herra Jani Nurmisen Marbella'sta, joka järjestää esittely- ja maistiaisjuttuja Aloran bodega'aan. Sopivasti olivat Jussi ja Marita käymäsellään ja Fuengirolan viiniasiantuntijat Pauli ja Tea joukkoineen saatiin mukaan nauttimaan annista.
Nopean, mutta ansiokkaan katsauksen viinitilan historiaan, viinin valmistukseen ja eri tyyppisiin viineihin, meille loihti Jani, joka muistaakseni on oikea hovimestari taustaltaan. Aloran viinitila on kovin moderni ja nuori. Saavutuksia on: voittanut semmosen viinimakustelukilpailun, jossa oli liki yhdeksänsataa viiniä maisteltavana. Meidän kylän viini oli nro 1. Ja näitä palkintoja jaettiin vain yksi.
Ei kuulkaa enää rypäleitä jaloin poljeta littuun, vaan paineilma hoitaa puristelun hygieenisesti ja tehokkaasti. Isoissa terässäiliöissä viini käy ja kukkuu. Sitten matka vie tammitynnyreihin kypsymään ja viimein pulloihin joksikin aikaa kunnes päätyvät kurkusta alas.
Aloran tehdas tuottaa kolmea sortimenttia: kaks lajia punasta on grianza ja reserva ynnä kuiva valkoinen muscatel. Yhteensä tulee 30 000 putelia vuodessa. Köynnöksiä kasvaa noin kuuden hehtaarin alueella. Kirjoitin ulkomuistista, joten en vastaa asiavirheistä, kuten en koskaan muulloinkaan.
Vielä siitä jatkettiin syömään Caballos-hevosravintolaan. Ei ole ihan courmet, mutta nälkäänsä syö.
En varsinaisesti tehnyt kyselytutkimusta matkan annista, mutta omasta puolestani voin sanoa, että oli opettavainen ja viihdyttävä. Kiitokset mukanaolijoille ja Janille.

Malliksi olivat pihaan laittaneet muutaman köynnöksen. Jo oli
vihreää hiukan tarjolla ja aivan pikkiriikkiset rypäleenalut näytillä.

Tynnyreissä kypsyy punkku. Tynnyreitä on kahta sorttia:
Amerikkalaisia ja ranskalaisia. Ranskalainen on kalliimpi.

Nerjan tippukivet on luolassa

Tapahtui niinä päivinä, että Nerjan tippukiviluolat kutsuivat. Jussi ja Marita olivat lomailemassa tuossa Fuengirolassa ja sitä kautta ajettiin matkalaiset mukaan haettiin. Nerja on Malagasta itään reilusti alle sata kilsaa.
Moottorimies voi matkalla poiketa Torrox'in tarvikeliikkeessä tekemässä löytöjä. Tippukivi ei ole tuliainen, mutta t-paita on komee viedä kadehdittavaksi pohjolaan. Me ei poikettu, kun kaikki oli enemmän kulttuuri-ihmisiä...
Hyvät oli kyltit luolille ja kun mummi ja Tom-Tom kilvan vielä neuvoivat tuossa oltiin jo parkkipaikalla. Liput oli ostettu netistä ja lippujen kuva oli kamerassa tallessa, nin kameraa vaan pukumiehelle näytti ja sisään.
Mummi sano, että nyt ollaan kyllä turvassa. Minä en ollut vaaraa huomannut lain, mutta kysyin kuitenkin että kuis nin? A-ryhmän poliisipäällikkö oli tulossa samassa porukassa luolaan. Sehän oli vaan se ruotsalainen näyttelijä siitä Arne Dahl -dekkarista, mutta loi silti turvallista ilmapiiriä olemuksellaan.
Ennen kun päästettiin luolaan katsottiin filmi ja tutustuttiin matkapuhelimiin joista kuuli selostuksen kierroksella. Oli pahus englantia, eikä oikein kaikkia ymmärtänyt veljenne. Luolakierros oli melko vaativa satoine rappuineen. Vaan oli aikas iso kompleksi. Pikkupojat oli kuuskytluvulla sen löytäneet, kun katselivat minne lepakot katosivat päiväksi. Hyvä pojat! Asiahan on niin, että jos on tippukiviluolan nähnyt, nin se on siinä. Tämä oli veljenne viimeinen tätä sorttia.
Sitä vaan miettii, että jos sellanen tippukivi, 700kg, irtoo katosta ja äijä on just alla nin, että osuu keskelle kaljua! Nin voi kamala!
Kansallinen Fuengirolan-seikkailija harvemmin ajautuu Malagasta itään, kas rautatie ei vie sinne. On hiukan erilaista maisema siellä ja A-7 kiemurtelee vuorien välissä tiukasti. On myös paljon kasvihuoneita ja korkeita vuoria taustalla. Rantatie on hidas, mutta jos aikaa on, pääsee ajamaan kaikkien turistien miehittämien kylien kautta. Onko se sitä oikeaa Espanjaa, sano sinä?

Mummi sanoi lukeneensa, että Frigiliana oli valittu Andalusian kauneimmaksi kyläksi. Lähde oli jo unohtunut. Siellä kuitenkin käytiin eikä mielestäni aivan turhaan. Kaunis oli ja pikkunen pläntti jyrkässä rinteessä. Minkä värisiä olivat talot, kuka arvaa? Auto pantiin parkkihalliin ja siitä ylös käpyteltiin ruokailu mielessä. Kun ravintoloita on vieri vieressä, nin minkäs menet? Me mentiin italialaiseen. Veljellenne ja mummille pepperoonipyörylä keskikokoa ja siitä puoliksi. Ensivaikutelma oli milanolainen: niukka. Jatkossa pysyi milanolainen meininki: maku oli mainio. Veljenne oli onnellinen mies!

Päivä oli kaunis Nerjassa ja muualla Andalusiassa. Se puu siinä keskellä,
se on palmu!

Kiviä roikkuu katosta ja vastaavasti
törröttää lattialla.

Monenmoisia on luontoäiti
luolaan turistin riemuksi rakennellut.

Mittakaavaa: siellä takana kulkee portaat vinosti ylös vasemmalle.

Pariisin ympäri Baskimaalle

Jokaisen automiehen olisi syytä kokea Pariisin kehätie periferique, tai kuin se kirjoitetaan? Alkujaan se on varmaan kiertänyt Pariisin ympäri, nyt se kulkee Pariisissa. Mentiin sujuvasti lähes kokoajan eteenpäin, vaikka automäärä oli huima. Lähekkäin ajetaan ja välillä lujaa. Veljenne pää pyörii kuin papukaijalla ja katse tapailee peilejä. Välillä pitää vilkaista eteen ja kohta taas peileihin. Kiinalaismummo oli sammuttanut sitikkansa keskelle nelikaistaista ja siinä nökötti akka, autossa vilkut päällä, pää rattia vasten. Liikkui sen verran, että oli hengissä, nähtävästi. Tukos oli heti satoja metrejä, vaikka kolme kaistaa oli suuntaan auki. Voi mummoo! Kyltit saattavat johtaa harhaan. Tom-tom puhisi ohjeita taukoamatta, hyvä Tomppa! Sitten se vaan on ohi, liikenne harvenee ja vauhti kasvaa, peage rahastaa kohta kaupungin jälkeen. Taas menee muutama kymppi.
Jos olis vaan ajellu, niin kolmen maissa yöllä olis ollut kotona, mutta jäätiin yöksi Pyreneitten kupeeseen Baskimaalle, Zarauz oli kaupunki. Baskimaalla puhutaan baskia ja se on ihan eri kieli kuin espanja, siinä missä katalaana ei espanjasta juuri poikkea. Kyltit on kaksikielisiä. Olenko väärässä jos sanon, että on Espanjan vaurainta aluetta. Pyreneiden alue on kaunista ja ylen vihreää seutua. Kaikkinainen puhtaus ja siisteys oli silmiinpistävää siinä missä täällä etelässä kaikki on vähän riipinraapin.
Käytiin meren rannalla iltakävelyllä, se on täällä Atlantti, ja vanhassa kylässä iltakaljalla. Hotellin rafla oli lupaava ensinäkemältä ja väsyneet matkalaiset söivät siellä illallisen, ranskalaistyylisen. Confit de canard upposi jälleen kerran veljenne ääniaukosta syvyyksiin.
Aamulla keli oli synkkä. Hyundai oli saanut levätä hotellin hallissa kuivassa, mutta nyt oli aika märän maantien. Mitä ylemmäs noustiin sitä kurjempi oli keli. Valo kojetaulussa varoitti mahdollisesta liukkaudesta ja rääkkä soi silloin tällöin. Alimmillaan lämpötila oli yksi aste plussaa. Tie oli suolattu ja aura/suola-autoja oli parkissa tien laidoilla tämän tästä. Lunta oli monin paikoin tien laidoilla, mutta suola oli tehnyt tehtävänsä ja pito oli tallella.

Ylängöllä ajelu, kohden maan pääkaupunkia Madridia, on tylsää. Ei juuri maisemat herätä. Tosin pitää ihmetellä espanjalaista tieinsinööriä, että onko tuo ikään nähnyt viivotinta. Piirtääkö tuo piru tienpaikat kartalle harpilla? Mutkia piisaa, kaikki pikku nyppylät kierretään ja tasamaallekin mutka tuonne ja heti takasin. Matka läpi Espajan ylängön olis lyhentynyt merkittävästi, jos olis keksitty viivotin ennen harppia. Emme tuhlanneet aikaa Madrid'iin vaan ohi hurauksessa. On kuulemma moderni, siis tylsä, kaupunki. Ennen Granadaa liityimme tielle, jota pitkin olimme kymmenen päivää aiemmin kavunneet kohden seikkailuja. Nyt olivat jo maisemat vuorineen ja laaksoineen kotoisat. Vajaa seitsemätuhatta kilsaa oli takana Euroopan valtateitä. Vanhat ja uudet tutut olivat ilahduttaneet mieliä ja pysyvät mielessä. Veljenne tuskin liikkuisi maailman turuilla ja toreilla näin paljoa, mutta kun mummin kanssa on niin kiva matkustaa. Hyvä mummi ja kiitos!

Veljenne ja uskollinen kameravanhus 

Tuonne pitäisi lähteä?

Mummi ja puhelin Atlantin rannalla

Kaunis Pyreneitten vuoristo näyttää synkkyytensä.

Kadun puut odottavat kevättä.

Hollannista Ranskaan

Hollanti on pieni maa. Aika pohjoisesta lähdettiin kaasuttaan siihen liki keskelle ja jo kohta oltiin perillä Raaltessa. Max, tuo mainio veijari, oli kuin olikin kotona. Ei ollut veljenne mitenkään tulostaan informoinut, karahti vain äkkiseltään oven mistiin. Mukava oli tapaaminen. Kahvia juotiin ja ukkoja ramppas sinne tänne - ekana kaikkein karvaisin, motoristeja, arvaisin.
Oli Max käynyt Suomessakin jokunen aika sitten. Oli soitellut veljenne vanhaan numeroon. Asuttiin silloin jo täällä. Sotapyörien osia on Suomessa jollakin ukolla viljalti. Niitä oli Max ollut noutamassa, mutta ukon nimi ei tullut mieleen. Ikämiesvaiva. Ans oli tyttären kanssa shoppailemassa ja Max ei tietenkään mukana.
Jarno asuu nykyään Singapore'ssa ja hoitaa sieltä Harrikan myyntipomona kaukoidän markkinat ja kaiketi myös Euroopan. H-D'llä ei mene ihan hyvin, paljon on ollut irtisanomisia, mutta kaukoidän markkinat vetävät ja kasvuakin on ollut. Veljenne on sitä mieltä, että Harrikka on liian highteck-tuote karvanaamalle. Siloposkelle kyllä sopii. Joku sais tulla hakeen tän meidän oikean Harrikan täältä, sitä ei saa täällä leimattua. Max kyllä lupasi hoitaa sen myynnin Hollannissa, mutta pitää se sinnekin jollain saada?!
Tunti siinä höpötettiin ja siitä sitten etelään Zoelen'iin tapaamaan Tries'iä ja Yvonne'a. Tie oli jo kovin tuttu ja kohta kaarrettiin pihaan. Kovin oli hiljaista, ei ketään missään. Aikamme koputeltiin ja lopulta uskottiin: ei täällä ole ketään! Viinipulloja oven eteen ja nimilappu alle, siinä oli terveiset. Myöhemmin naamakirja ilmoitti, että pariskunta oli Pariisissa. Olimme yllätysvierailulla, joten se heille suotakoon, tämä Pariisin-matka. Päivä oli yli puolessa ja lähdimme Ranskaan. Aika lähelle päästiin, kun oli hotellin haku vuorossa, muutama kymmenen kilsaa periferikiltä. Compiegne oli kylä. Hotelli oli mukava ja ranskalainen ruoka oli herkullista.

Mehiläismuseo Tries'in ja Yvonne'n pihassa. Tuossa yläkerrassa
on joskus muinoin oltu yötä.

Vähän pilkistää Max'in hotellin kattoo viimehetken kuvassa. 

Tämä kylä on Compiegne ja joki Seine. 

Tries ja Yvonne lähettivät naamakuvan tuliaisviinijuomingista.

Suurkaupunkien kehäteitä ja Hollantia

Sofööri vetää aina syvän helpotushuokauksen, kun on ohittanut suurkaupungin. Tsekin pääkaupunki on Praha ja kun teimme matkaa kohden Hollantia Ivalta, oli ohittamaton reittivalinta juuri Prahan kautta.
Super-ralli oli aikoinaan Tsekissä, Budejoviz'issä. Tiedät sen oluen, jonka nimen jenkit riistivät kuin inkkareilta läänitykset. Silloin seikkailtiin Prahan kirkolla tietöiden saartamana mustissa, paahtavan auringon alla, ilman suojaa.
Nyt oli katto päällä ja vilpoista. Tietyöt oli tehty ja ajo sujui, kun mummi luki karttaa. Tom-tomin nuoli liikkui vihreillä lakeuksilla ilman päämäärää. Ohi päästiin ilman stoppeja. Matkalla oli vielä edessä kivoja kehiä: Eidhoven, Brüssel, Pariisi, Madrid..., kun oli taas yhdestä selvinnyt.
Saksa oli yllättävän mieto, vailla yllätyksiä: hieman tietöitä hidastuksineen ja sokerina pohjalla yksi salamavalo. Vauhtia oli yli yhdeksänkymppiä, kun mummi sano, että siinä oli 70km/h rajoitus? Tiedä sitten? Taisi olla...
Hollantiin tultiin rajan pintaa kohti pohjoista ja Roswinkel'in lähelle hotelliin yöksi, kun kello oli jo paljon. Hotellin raflassa vähän sähläsivät ja keittiömestarini antoi mitä kuuluu ja kuka käskee -tyylin ohjeita eli neuvoja väelle. Oikein oli viihdyttävää! Viini oli makoisaa, sinikorkkisen tyylistä, hyvä. Aamulla kömmittiin kyläpaikkaan hyvässä järjestyksessä.
Roswinkel'in kulmilla meidät otettiin riemumiellä vastaan. Talossahan tietenkin on venakoita ja rouva mummin naamakirjatuttu, kuinkas muuten. Isäntä on säveltäjä/muusikko ja harrastaa kirjallisuutta. Scifi oli meille yhteinen aihealue ja Artur C Clarke herätti vilkkaan mielipiteiden vaihdon. Väliin Rohan päräytti kuuluvat sävelet flyygelillä iloksemme. Rydmannia kuunneltiin yytuubista. Veljenne tuntee nyt kaksi säveltäjää!
Talo oli maalla keskellä peltoja, ei laaksoa ei kukkulaa, yhtä tanan tasankoo silmäkantamattomiin. Kanavia piisaa. Kuka on se reppastiina, joka luulee, että tuulimyllyt oli alangolla viljan jauhamiseen päätyönään pystytetty. Ehei, niillä pumpattiin vettä pois alhaalta padon taakse ylemmäs eli kuivattiin lisää viljelys ja asuinpinta-alaa. Jokunen osa maasta Hollannissa on merenpinnan alapuolella patojen suojaamana.
Iltaa istuttiin ja glögiä juotiin. Oli Don lähettänyt lämpimän irkkuviinin reseptin. Rouva nyt sitä meihin testasi. Yötämyötä kömmittiin yläkertaan unosille.
Aamusella käytiin vielä kaupassa ja siitä alettiin hankkia kohden Raaltea ja Max'in American Motercycle Museo'ta.  (ammh.nl)

Viininmaistajaiset. Isännän kanssa veljellänne oli myös
sielullista yhteneväisyyttä.

Näitten koirien kera ihmiset jaksaa vehtata. Monta pitää olla.

Hollannissa kun lapion isket maaperään aina löytyy vettä!