Sukukokous,

joulu ja paluu arjen aurinkoon.
Joulu pitää ihmisen ainakin kerran viettää Suomessa, tuossa lumen ja jään valtakunnassa, jossa auringon valo on kuin iäksi pois pyyhkäisty maalta, mereltä ja taivaalta. Synkän pilviverhon takaa valoa suodattuu päivän mittaan hiukan ihmissilmän iloksi ja avuksi. Ulkona voit seurailla utuisten hahmojen päämäärätöntä vaellusta sohjoisella kadulla ja kujalla. Minne lie kulkijan askel vievä. Kirkkoon tahi kapakkaan? Kirjastoon, jos käy, hyvä niin.
Matkaan läksivät nuo eteläisen maan kaksi tietäjää hyvissä ajoin ennen joulua. Matkalla voi olla esteitä voittaa. Tärkeintä on pitää passeista huolta. Ilman niitä tyssää matka. Autolla ensin Malagan kentälle, jossa P1-pysäköintivirkailija ottaa vastaan. Siitä norskin automaatille ilmoittautumaan ja laukku pudotetaan hihnalle. Turvatarkastus, viiniostos ja oluselle. Yllättävän joutuin on tietäjäkaksikko istumassa surkean ahtaasti pienessä istuimessa ilma-aluksen umpiossa. Ja matkaan Diego! Kaksi punaviiniä ja lihapulla turruttaa matkalaisen pikaisesti. Ilma-alus koskettaa jäistä kenttää Vantaalla. Muiden mukana on soljuttava noutamaan kapsäkki. Linja-autoa etsiessä on tietäjä pahasti eksynyt toisesta. Ovat vaihteeksi muuttaneet järjestelyjä ja linjuri on aivan eri paikassa kuin aiemmin. Bussi vie Valkeakoskelle ja tietäjät raahautuvat assalta Mama's baariin. Vastaanotto on lämmin ja olut kylmää. Tytär odotteli pöydässä ja hiukan naureskeli tietäjien hilpeää ilmiasua. Matkailun ei pidä oleman haudanvakava asia. Sanoisin. Mama'sista majoitukseen matkan kustansi

toimitusjohtaja-Jari, kiitos.

Hurjaa menoa ihmisvilinässä. 

Aatto eteni hiljaiselossa telkkaria katsellen ja koitti joulupäivä, tuo odotettu. Sukua oli kutsuttu koolle. Puitteet olivat komeat, suurkiitos Penalle, joka antoi tilat käyttöömme. Mahduimme kaikki saman pöydän ääreen ja lapsilla oli tilaa peuhata. Nyyttikestiruoat maistuivat kaikille, tarjolla oli jouluruokia laidasta toiseen ja juomia kohtuudella.
 Aune-täti jakoi lahjoja.
Yhteiskuvan otti Anni. Toivottavasti näemme sen joskus?
Jykää muistimme hetken hiljaisuudella.

Kokki ja apukokki keittiössä.

Juhlasali avautuu edessänne.

Palasimme kotiin Coiniin, tulomatka käänteisessä järjestyksessä. Viinit ja oluet jäi nauttimatta. Auto odotti kentällä pestynä ja puunattuna. Tiet olivat kuivia ja liikenne sujui espanjalaisen jouheasti. Sari oli hoitanut koiran ja kodin ansiokkaasti, josta hänelle kaunis kiitos. Lauantaina levättiin. Sunnuntaina tuli vieraita rannikolta: Make, Teija, Pastori, J-M, Pihla ja Venla. Kaksi eri retkikuntaa. Tärskyt oli sovittu La Trochan kirpparille. Baarista löysimme toisemme. Kättelyä, halailua. Sitten puhuttiin espanjalaismaisesti: kovalla äänellä ja reippaasti elehtien. Kukaan ei tuijottanut, kukaan ei huomannut. Veljenne puhui muutaman sanan forte fortissimo! Ei mitään vaikutusta! Nauroimme hilpeästi.
Ajeltiin meille katsastamaan paikat. Lumi otti vieraat vastaan lähes tyylikkäästi, vain muutama ylilyöntihyppy. Katseltiin ja ihmeteltiin. Siitä matka kävi Mumtaz Mahal -intialaisbaariin, jossa nautittiin lounas kohtuullisen hillitysti. Miestenpääty politikoi ja kävi läpi muutaman sodan strategiset päälinjat ja naistenpääty vaihtoi virkkausideoita.  Ruoka oli maittavaa ja määrällisesti varsin riittävä.
 Vuodatimme muutaman kollektiivisen eronkyyneleen ajallaan ja ryhmät kotiutuivat kukin taholleen.

Naistenpäädyssä keskustelu käy vilkkaana. Teflonpäällysteisiä
virkkuukoukkuja kehutaan varauksetta. Sietää kovaakin kyytiä
ja on kuumuudenkestävyydeltään todellinen Välimerenkoukku!

Miestenpäädyn maanpuolustusohje: ostakaa ympärysvaltioiden
kaikki aseet pois kuleksimasta. Heinähankokin todettiin
hyökkäysaseeksi vihamielisissä käsissä?

Kävelyreissu Kuninkaantiellä

Piti alkujaan mennä Paulin ja Tean kaa, mutta pakenivat Suomeen. Selittelivät kaikenlaista.  Olihan se ihan kauhee! Hyväksytään selitykset. Tän kerran.
Mukaan lähti Ellu ja Jens. Jens on tanskalainen, siis tottunut vuoristoihminen. Ellu ei luonnostaan pelkää mitään, paitsi ahtojäitä. Viskiin käy jää, mutta ei merenkulkuun.Otin kameran mukaan.

Tossa video. En pilannut pituudella. Reittikin on vain viis kilsaa, ei siitä saa pidempää videoo.
Ja kuvia:

Siitä tunnelista ja kävellen ensin vajaa kolme kilsaa ennen
varsinaista Caminito del Rey -vaellusreittiä. Parkkipaikan
haku on espanjalaiseen tapaan perseestä. Iso parkkipaikka
on, mutta sitä ei käytetä, haloo?

Espanjalaista mäntymetsää ja
vaeltajia.

Nyt pitäis mummi kuunnella
opastusta eikä poseerata, hei.

Jens tarkkailee rakenteiden laatua.

Väliin ylös ja taas alas.

Melkein tasamaalla oli hymy jo herkässä.

Tien ohessa oli tiedotuksia: olet tässä.

Siellä menee junanrata, kun
osaa katsoa.

Koiranäyttely ja sisämaa-ajelu

Vetävä askel kummallakin. Ikäero
olematon.

Ellulla on tuollainen hauva:
Corso Canario tai sinnepäin.
Korso, Kerava ja Järvenpää...

Tiukka vasen ja sitten vaan täysillä.

Tää kaveri vaan murjottaa!

Koiranäyttelyssä Malagassa oltiin, siinä messuhallissa ennen lentokenttää, you see. Kaks päivää meni rattosasti. Koiranäyttelyitä pitää rakastaa ja elää täysillä mukana. Ettei vaan seisoskele ja murjota, ei.
Lumi voitti titteleitä. Sinänsä turhia. Ei ne elätä. Rahaa tai/ja tavaroita pitäis saada, jos ansioituu näyttelykehässä. Sankarimitali? Ja mummille kovaa kaarrejuoksua silmälläpitäen anti-slipery-coated-kummitossut. Ja ehkä kypärä?
Niin ne tittelit: Sun Coast Winner 2019 ja Malaga Winner 2019. Veljenne olisi ansainnut Kärsimysten-Kautta-Voittoon-Kunniakirjan tammenlehvillä, mutta ei ollut jaossa.
Lumille pitää hakea vielä yksi Cacib muusta maasta, niin se muodostuu kansainväliseksi muotovalioksi.Ajattelin ajella Portugalissa, kun löytyy sopiva näyttely. Pitäis olla etelässä. mutta Portugalin kulttuurielämä keskittyy pohjoiseen ja matkaa kertyy helposti liikaa, liki tuhat kilsaa, melkein, ehkä. Hyundai on kyllä luotettava ajoneuvo, mutta Lumi ei viihdy autossa pitkään.
Jos Lumi haluaa olla Espanjan muotovalio sen pitää saada vielä yksi serti sellaisesta punto-näyttelystä. Tässä punto ei ole Fiat.

Ellun Hurja-hauva oli paras veteraani sunnuntaina. Ellu itse on hyvä päivittäin, vaan ei läheskään veteraani.

Pena ja Arja poikkes. Asuivat Fuengirolassa. Hieno kämppä. Meillä oltiin yks ehtoo ja syötiin reippaasti. Siitä aamusella sisämaakierrokselle: Monda, Ronda ja Setenil de las Bodegas. Syötiin taas aika reippaasti. Henkeäsalpaavat näkymät tekevät nälkäiseksi.

Pena ja Arja Setenilissä. Kohta tilataan.

Mummi otti kuus pientä hapurilaista.
Kolmensortin pihvit ja ohessa ranskikset.
Kahvee pitää olla con lethe. Kultamocca
on syvältä, kun tuohon vertaa.

Tilaa oli ympäristössä, mutta mökki
pitää laittaa kiven alle?

Katsastus

Ei se Ijäksen, vaan Hyundain Espanjan katsastusseremonia.
Hyundai on nyt ollut espanjalaisessa rekisterissä uudesta kohta neljä vuotta. Se on raja. Lähes sattumalta vilkaisin aurinkolipan alle rekisteriotteeseen ja siinä se seisoi 30.11.2015 ensirekisteröinti. Voi kauheeta! Viikon päästä pitää leimata viimeistään.
Soitin aina avuliaalle Paulille, koska tiesin hänen asioineen konttorilla muutaman kerran. Se konttori on täällä ITV. Pauli lupas tilata ajan netistä. Pitää tietää rekisterinumero ja rungon numero. Lähiasemilla, Mihas ja Malaga, lähimmät ajat saisi tammikuulle. Pitäis ajaa yli kuukausi katsastamattomalla kaaralla.
On toki mahdollista mennä asemalle norkuamaan ilman ajanvarausta. Siis toimeksi! Kurvasin Mijaksen ITVn pihaan peloissani, mutta kuintenkin toiveikkaana. Pallolaajennus oli helpompi sulatella. Konttorissa oli kolme tiskiä vasemmalla ja ukkoja oikealla penkeillä kuin kirkossa. Suoraan edessä pönötti kaksi automaattia. Sinne rohkeasti. Pitää ensin ilmoittaa, onko varattu aika, sita, vai ei sin sita. Mutta mitä nyt unohtui, palaa lähtöruutuun. Ensin pitää valita kieli, otan englannin. Ja sitten eteenpäin: sin sita. Kysyy auton rekisterinumeroa: näpyttelyä. Ilmoittaa, että ei voi taata katsastusta tänään. Edelläsi on 72 varaamatonta. Taululla on 24 ja lapussani lukee 95. Siitä sitten istumaan ja kirja esiin: Leif  GW Persson. Puolen tunnin päästä ollaan numerossa 35. Sitten tapahtuu jotain merkillistä. Siitä eteenpäin ei ole varausnumeroilla ketään . Viiden minuutin päästä pääsen tiskille ja maksan 44€, joka tuntuu kohtuulliselta. Käpyttelen autolle ja jään seuraamaan taulua, jossa näkyy rekkari ja mille linjalle ajetaan. Muutama minuutti ja meidän rekkari, siitä linjalle 3.
Toimitus on kuin Suomessa. Tosin itse saa ajaa dynamometrille ja jarrutella. Insinööri puhuu selkeästi englantia. Pyörienvenkuttajalle ajan ja inssi ripustaa sivuikkunaan radiopuhelimen, menee itse portaita alas auton alle ja huutelee komentoja: heiluta rattia, paina jarrua, aja takapyörät venkuttimeen, paina jarrua, käsijarru... Äijä tulee ulos ja vie puhelimen. Aja odottamaan tuohon! Ja minä ajan.
Herra katsastusinsinööri tuo paperit ja hymyilee: tervetuloa kahden vuoden päästä uudelleen.
Veljenne huokaisee: kraziakset ja buenot.

Huomenna ja sunnuntaina on sitten Malagan koiranäyttely. Pääsen mukaan. Te kaikkihan tiedätte, että rakastan koiranäyttelyitä.
Kateellinen?

Olosuhteiden uhrit

Tea on toimelias frouva. Jos antaa vihjeen tästä tai tuosta, on homma jo hoidossa. Että jos mentäis Kuninkaan tielle kävelyretkelle. Jo kohta oltiin menossa, eli viime tiistaiksi oli liput varattu. Ei vaan käynyt meneminen. Liian kova tuuli, sanotaan. Liian vaarallista, selitetään. Pelkureille! Maailman vaarallisin vaellusreitti, sanotaan. Liian vaarallinen, jos käy pieni tuulenvire. Kyllä edes pieni vaarantunne sais pysyä uudistetulla Caminito del Reyllä. Riippusilta nähkääs saattaa heilahdella tuulella hiukan. Silloin tyttö huutaa hiiii! Piti sanoa: henkilö.

Vieraita paikalla  Coin, Andalusia. Aune-täti luottaa Finnairiin, vaikka Norski on halvempi. Malagaan voi toki lentää kummalla vaan tai vaikka jollain kolmannella. Purjeveneelläkin pääsee, jos pelkää jarrurusjälkeä. Tuli kuitenkin Aune ja kentältä haettiin. Aika hyvät kelit ovat suosineet matkalaista. Hyvin normaalia eloa on pidetty, mutta huomenna mennään tutustumaan Ojenin kylään, joka on tuossa matkalla Marbellaan, vuoren kupeessa vasemmalla. Itse ei olla käyty lain. Saattaa vilahtaa Antonio Banderas, jolla on siellä tuttuja.

Walesin tiikerit Don ja Keith olivat pitkällä viikonlopulla Alhaurinin Mirador-hotellissa. Sieltä jotenkin meille ajautuivat illaksi ja yöksi. Sapuskat laitettiin ja yhdessä syötiin. Aune laulatti poikia. Panin kameran videotallennukselle ja saatte nauttia sulosävelistä tekin. Tuli ihan mieleen se, kun Pekka Kuusisto laulatti Royal Albert Hallin brittejä. Hei uulia illallaa tai tuku tuku lampaitani, se ja sama. Oli hauskaa.

Fuengirolassa asuu ja poikkee paljon suomalaisia, osa tuttuja. Nyt oli vuorossa Aunen tuttuja Kake ja Eija. Päivänä eräänä käytiin Bingissä yhdessä lounaalla. Siinä tuli puheeksi Mummin lapsuuden toveri Merja ja että hän on nyt täällä myös. Siispä komennettiin koko lauma tänne meille. Bussiaikataulu vaan netistä tutuksi ja kohti Coinia. Helppo jäädä pois, kun on päätepysäkki. Olin vastassa ryhmää tänään aamusella. Maailma on niin pieni jotta. Tämän Merjan mies on Veljenne koulukaveri rakkailta kansakouluajoilta, Seppo. Siinä sitä sitten siunailtiin.

Yö nukuttu ja nyt aamusella käytiin, kuten luvattu, Ojenissa. Se on mainio valkoinen kylä, kun laskeudutaan vuorilta alas Marbellaan. Parkkipaikka löytyi heti, kas ei ole turistikausi. Melkoiset on korkeuserot pienessä kylässä. Ravintoloita piisaa ja etelän aurinkoa. Vauraan oloinen paikka ja kovin siisti. Käydään toistekin ja viedään turisteja.
Kotiin palatessa poikettiin Rondan keskustassa syömässä Bar Lunassa. Se on yllättävän hyvä ruokapaikka ja edullinen. Hollantilaiset olivat valloittaneet tänään ja pitivät melkoista meteliä. Mutta me paikalliset olemme baarimeluun tottuneet, Akaan Aunen korvia riipi.

Mummi Ojenin raittilla kuvaamassa.

Aune-täti kujalla.

Boukainville ja kaksi muuta väriläikkää valkoisessa kylässä.

Nyt osaat suunnistaa Mondassa. Me olimme Bar Lunassa.

Takaikkunassa on tarra: On vain yksi ja H-D-logo. Hyvin
on ymmärrettävä ... suomalaiselle.

Tämmösiä

on tapahtunut että:
Tein sijoituksen. Meni vajaa kymppi. JBL-korvanapit. Loistava äänentoisto, litteä kaapeli, mikrofoni, kaikkee on. Sijoittamalla toisen kympin saa Bluetootinkin, mutta pitää muistaa aina ladata akku silloin tällöin.
Olen kovin ihastunut kirjoihin, joissa sekoitetaan historialliseen kehykseen fiktiivistä mielipiteen vaihtoa. Icculden ja Bernard Cornwell päällimmäisinä. Mika Waltari oli oikein hyvä samassa teemassa. Mutta että Raija Oranen on hyvä lähihistoriassa, se tuntuu ehkä lukijasta oudolta. Päällyspaperissa oli naisen kuva, kovin siliä, mutta terävää tekstiä sieltä lähtee sisältä. Tämä Nimeni on Kekkonen on mainiota luettavaa. Suosittelen!

Lauantaina käytiin Caballo Verden ruokalistanvaihtamisjuhlissa. Hyvät olivat laittaneet zaguskat tarjolle, vaikka ei tosin juuri siltä listalta. Kokeilin jo aiemmin snitzelin ja mummi veti etanoita. Ne maistuivat oikein hyvin. Ilmeisen onnistunut on uusi lista.
Sunnuntaina meille tuli vieraita viljalti, ohessa kuva. Pyöräytin andalusialaiset lihapulla. Mummi väänsi taikinan ja otti oikein ohjekirjasta opastusta. Lisäksi oli tarjolla sellainen kana-piparjuuri-peruna-vuoka. Perunat olivat pehmeitä, mutta piparjuuri narskuva. Kana ei valittanut. Lohen perkasi Mergadonan täti ja mummi uunissa kypsytti. Lina toi mukanaan jälkkärin. Olutta meni kuiviin kitoihin runsaasti ja hienostuneita punaviinejä särvittiin palanpainikkeeksi.
Lola, Harri ja lapset olivat ilmestyneet maisemiin rannalle. Heitä kävimme moikkaamassa mennäviikolla. Paikka oli Torreblanka, siis itäistä Fuegirolaa. Pitivät seudusta.

Koiranättelyt vetävät veljeänne puoleensa kuin hunaja mehiläistä. Kun sain kuulla Gibralttarin vuotuisesta näyttelystä, sanoin kohta Lumille, että tuonne me menemme. Mummi saa esittää sinut. Näyttelyitä oli kaksi, lauantaina ja sunnuntaina.  Lumi suostui ja paperit pantiin sähköpostiin.
Tea ja Pauli ja varsinkin Pauli, on himokas koiranäyttelykävijä, siis mukaan. Tea hommas hotelliasumuksen Torreguardiasta. Siitä autolla aamusella Gibraltaria kohti. Auto jätettiin Espanjaan ja käveltiin tullin läpi, sitten yli lentokentän ja jalkapallokenttien taakse näyttelyalueelle. Helppoa ja näppärää. Lumi sai kaksi sertiä ja cacibin. Mummi kiiti kuin vuorikauris tuulennopean vinttikoirani rinnalla. Hyvä mummi.

Vielä aivan ratkiriemukas tapahtuma:
Mummin kuuluu saada espanjalainen terveyskortti, koska on veljenne perheenjäsen, joka taas on eläkeläinen. Lähettivät KELAsta S1-todistuksen. Se oli kakspuoleinen, minun toisella ja mummin toisella puolen. Paikallisessa sossussa vierailu on jo luku sinänsä. Pitää varata aika. Mummi sai ajan ja Teija tulkkina luukulle. Homma kävi ihan jees. Sitten vain odottamaan kortin tupsahtamista postista. Ei tullut ja aikaa oli kulunut puol vuot. Mummi otti härkää sarvista ja komensi Gurneyn tulkiksi ja valittamaan sossuun. Paperit esiin. Tulee kohta postiin sanottiin. Tuli kohta kortti, muttei mummille vaan mulle! Olivat ottaneet tiedot sen S1-kaavakkeen väärältä puolen. Sussiunakkoon. No, mullahan oli jo se kortti. On ne veijareita.
Mummi meni uudestaan sossuun, mutta nyt sitten piti olla myös vihkitodistus. Semmonen tilattiin maistraatista Tampereelta. Panivat sähköpostilla tulemaan, mutta nyt on kirjotin hajalla. Huomenna ostan uuden. Sitten lähtee taas rullaan...

Aitapuskat kukkii ja on nin komeeta jotta.

Vasemmalla Tiina, Ellu ja Make,tietysti mummi,
loput on brexit-porukkaa.

Coinin työväen musiikkitapahtuma

ja muuta kultturellia on viikonloppuna ollut ilmassa.

Siinä kävi perjantaina kutsu Ginger Pigin olutfestareille. Luvassa oli taas elävää musiikkia. Englantilaisyhtye! Kaikki hyvät yhtyeet on englantilaisia: Beatles, Procol Harum, Yes, Gentle Giant ja sitten tämä, joka nyt juurikin oli täällä. En muista nimeä, tuskin olen koskaan kuullutkaan. Mutta luvassa oli taas taidenautinto ja entisten nuorten kapina. Varsinkin yks ruotsalaisrouva oli ihan torvet-täys-rebel. Sateen uhka väijyi Välimereltä eli bändi soitti siis sisällä. Orkesterin laittaminen nurkkaan on akustinen itsemurha. Nyt vain haavoituimme, koska soittivat kohtuullisen hiljaa. Monenmoisia klassikkoja soittivat ja ihan kohtuu kauniisti. Kuuntele itse. Panin pari pätkää tuohon varsin kattavaan musiikkidokumenttiin alla.

Lauantai oli toivoa täynnä, luvassa lisää musiikki-ilottelua: Coinin musarit. Ellu ja Jens tuli jokirantaa meille kävellen. Hetki istuttiin patiolla ja siitä suinpäin Coinin kylälle. Minä olin ajovuorossa, kuten aina. Kaikki parkkipaikat tietenkin oli tumpattu täyteen työkansan kulkimia. Tavasta, jolla täällä pysäköidään autot, riittäisi ainesta sadaksi vuodeksi Valkeakosken Sanomien yleisönosastoon ja tänään tärkeää Valkeakoskella -nettipalstoille. Parkkeerasin Hyundain varsin eksoottisesti hiekkarinteeseen, johon kukaan ei ollut vielä uskaltanut ajaa. Siinä pysyi ja lähti vielä yöllä poiskin. Jos olis satanut, olis löytynyt vaunu mereltä. Huvittaa katsella nettiuutista, jossa auto on parkkeerattu kahteen ruutuun. Mikä uutisarvo!
Ja asiaan. Käpyteltiin kolmiotorin läpi ja istahdettiin baarin terassille, servesas porfavour! Lauteilla oli naikkonen ja äänilevyä käsimenetelmäisesti eestaas vatkaava instrumentalistimies. Tämä järkyttävä kokemus oli espanjalainen räp. Jos ei ole pakko, ei pidä kuunnella. Sanomaa en voinut ymmärtää, mutta musikillisen osuuden puuttuminen täysin, pistää uskomaan sen olevan mahtava. Väki kuunteli haltioituneena, niin nuoret, kuin vanhat. Lapset olivat ainoita, jotka viis veisasivat moisesta hölynpölystä. Lapsissa on Espanjan tulevaisuus.
Vuoro vaihtui ja espanjaksi laulava aikuisrockorkesteri aloitti setin. Kansa lauloi mukana kertosäkeet. Kummallista? Kuinka ne osaa?
Mummin kaa poikettiin turkkilaisella Kebabilla aukion laidalla, vähän ninkun back stagella. Tämä anti oli kaikin puolin kohtuullinen. Hyvä maku ja edullinen hinta: ranskalaiset, pitakebab ja olut 5,50€.

Illan matka jatkui kirkon aukiolle. Luvassa oli, kello kymmenen, melkein Nirvana. Jäätelöbaarin pöydässa istuskeltiin ja minä join kuskin-Colaa. Lavalle ei ollut aivan paras näköala, koska puiston puu osui näkökenttään. Ääni kantoi loistavasti. Kolmikko alkoi soiton myöhässä. Räime ja roikina oli varsin yksinkertaista, mutta miellyttävän tehokasta. Jos pitää soittaa oikein saatanan lujaa, niin noin se juuri pitää tehdä! Akustiikkakin toimi. Kauniita melodianpätkiäkin löytyi sieltä ja täältä. Äijät oikein hikoili Espanjan illassa. Lämmintä oli tosin aivan riittävästi, ehkä 25. Hyvillä mielin saatoimme poistua Coinin musareilta. Ellu ja Jens jäivät vielä täydentämään koomaa. Autokin irtosi hiekkarinteestä kuin itsestään.
Mikä parasta: itse tapahtuma on niin herralle kuin työläiselle ilmainen. Näitä juhlia on useampia vuoden mittaan. Reilulla parilla kympillä saa musarivieras kohtuullisen kännin ja vatsansa täyteen, lisäksi päässä kaikuu vielä aamullakin musiikin jälkikaiut. Toivottavasti ei espanjalainen räp?

Facessa oli kiertänyt ilmoitus auto- ja motskaritapahtumasta Villenueva de Algaidasissa, bar MaTa. Paulin kanssa aamusella kovaa laukkaa sinne, ties mitä hienoa on nähtävää. Sadan kilsan päässä oli kurja autoparaati ja Vespa. Vanhin auto tais olla se pollariauto keulilla. Muuten ihan mukava ajelu Andalusian ylängölle ja takaisin. Niin ja olihan jonossa komea Fiat Spider!

Kohtuus

Mikä se on, kun ei oo yhtään mittään?
Se on Kossupullo kolmeen mieheen!

Mikä on kohtuus espanjalaisessa ilmanalassa? Sekö, että ensin ei sada neljään kuukauteen ja sitte yhdessä yössä 250mm. Ja teiden rakennusaineet huuhtoutuu jokeen, pihassa on savikerrostuma, olohuoneessa vesiämpäri puolillaan, törkyä siellä sun täällä. Rakvaattori tuli just muodostamaan uudelleen tieyhteyttä meiltä ns.sivistykseen. Nopeita ovat.
Joiltakin on sähköt poikki ja joiltakin omaisuutta mennyt pesuveden mukana.
Eipä silti, olin kyllästynyt jatkuvaan helteeseen.
Ensi yönä luvassa lisää sadetta ja ukkosta. Ja siten myös jännitystä!

Mummi siivoo jo pihaa, vaikka lisää on luvassa?!

Mummin serkku Arja ja mies olivat käymässä. Eilen käytiin vielä moikkaamassa Fuengirolassa. Piti menemän ruokajutulle Munciesiin, mutta just oli torstain kiinni: suursiivo. Käytiin siis Gu'Dammissa. Niillä on oiva snitsel ja Bayerin pernat oheen. Voin suositella. Ota se, jossa saa mukana pippurikastikkeen.

Tuosta meni tie ennen sadetta. Yöllä on ollut vettä melkoisesti
uomassa. 

Kirjoista pitää laittaa juttuja aina kun vaan mahdollista:
Pekka Mutanen on inkeriläinen lähtökohtaisesti ja kirjailija. Perheen kohtaloista laati kirjan Siperia opettaa kestämään.
Toistan mitä sanoin viimeksi kirjoista: elämänkerrat ovat uskomattomia.
Kirjailija Mutasen perhe on kokenut sellaiset kohtalot että voihan rähmä. Pekka-poika ei sorru paatokseen eikä juuri syyttele tai etsi syyllisiä. Ajat vain olivat sellaiset, että näin siinä kävi. Pekka Mutanen palasi Suomeen monen mutkan kautta ja kuinka kävi hänen perheensä? Lue! Alku on erikoinen, liittyy Espanjaan.
Teininä luin Taisto Huuskosen Laps Suomen ja lievästi järkytyin: näinkö työläisten paratiisi kohtelee ottolapsiaan? Taiston teoksesta on otettu neljätoista painosta.
Molemmat herrat kuuluivat Karjalan kirjailijaliittoon. Pekka oli puheenjohtajakin.
Nämäkin teokset luovat syvyyttä ajatukselle oman elämän vaikeuksista ja riemuista. Ninkun nyt tää viimeöinen sade?

Kapinalliset

Nuorisomusiikki, Rock&Roll, on kapina. Siinä nuoret ottavat etäisyyttä vanhempiinsa ja aloittelevat itsenäistä oloa ja eloa. Nuori kapinallinen neito pukeutuu rohkeasti, rohkeammin kuin äitinsä konsanaan. Pojalla pitää olla pitkä tukka elikäs fleda. Housut on valmistettu heikkolaatuisesta työvaatekankaasta ja haalistuvat joutuin yllä. Puheet on roiseja ja tyttö sanoo, että voi juku, johon poika vastaa, että sans muuta, himskatti. Väkijuomia nautitaan viljalti. Viidakkomusiikin eroottisessa melskeessä vartalot liikahtelevat ja koskettavat toisiaan tilan ahtaudessa. Nuoripari saattaa tässä kurimuksessa ajautua esiaviolliseen suhteeseen, joka sitten jatkuu eläkeikään asti.

Kaija ja Pirjo oli meillä kylässä Turusta asti. Matkanjohtajan elkein vein heidät ja Mummin Ginger Pig tanssiravintolaan elävän musiikin äärelle.

Stailasin neidot bilekuntoon. Kaikista
oikeenpuoleisin on muovia.

Huomioita

Edellisestä jutusta huomaa valpas lukija, että veljenne aika lentää siivin. Niin kiire ei saa olla , etteikö joutaisi kirjaa avata. Kirja vain on ihmisen paras ystävä ja tuo väriä harmaaseen arkeen.

Jo ajat sitten kahmin antikvariasta minulle tuiki tuntemattomien kirjoittajien teoksia, yksi oli Wilbur Smith, Afrikan Topelius. Sittemmin luin hänen koko suomennetun tuotantonsa. Melkoinen pino. Espanjaan asti raahasin Egypti-sarjan: Kertomus Taitasta, joka nousi orjasta jumalaksi. Melkoinen satu, mutta tempaa kyllä lukijan mukaansa.
Wilburiin innostuu helposti, pitää saada lisää! Tässä kohtaa malttia. Googleta Wilbur Smith ja tutki kuinka kirjat liittyvät toisiinsa. On yksittäisiä teoksia, mutta moni kirja on jatkoa toiselle. Etsi niitä ketjun ensimmäisiä, niin saat hommaan tolkkua. Taitan tarina alkaa Joen Jumalasta. Onnea etsinnöille.

Luin muutamia elämänkertoja. Ihan oikeiden ihmisten, ihan oikeista elämistä. Siinä tuli muutaman kerran mieleen, että jos en tietäisi tämän olevan tosi, en sitä fiktiiviseen teokseen laittaisi, koska on niin uskomaton juttu. Totuus on tarua ihmeellisempi.

Edward Radzinski kirjaili toveri Stalinista varsin suorasukaisen elämänkerran. Isä aurinkoinen tapatti urallaan yli sata miljoonaa ihmistä. Fiktiona melko yliampuvaa. Yritä uskotella lukijalle, että sellainen murhamies on olemassa. Teos menettää uskottavuutensa. Floppi, ei myy. Elämänkerrassa tieto lisää uskoa siihen, että Stalin oli vittumainen mies. Ihan oikeesti. Oikea kelmi ja viehättävä seuramies, peluri, joka laski monta siirtoa eteenpäin.
Neuvostohistoria jos alkaa kiinostaa, lue myös Salibury, Harrison E. Leningradin 900 päivää. Piiristys kesti jotakuinkin noin kauan. Suomipoika teki vähän ilkaa eikä tukkinut kaikkia mahdollisia huotoreittejä pohjoisessa. Mannerheim taisi olla kaukaa viisas.
John Reed: kymmenen päivää, jotka järisyttivät maailmaa. Amerikkalainen lehtimies oli vallankumouksen silmässä ja kirjoitti sittemmin tuoreeltaan kirjan. Kuvaa mainiosti kuinka hilkulla bolsevikkien valtaan nousu oli ja kuinka häikäilemättömän taitavasti homma hoidettiin. Taas totuus voittaa fiktion jännittävyydessä. Reedistä on tehty elokuva Red.

Sodassa ja politiikassa pysyäksemme, Edwin Linkomies oli Suomen pääministeri 1943-44. Jatkosota oli meneillään ja tehtiin kovia päätöksiä Suomen kohtalosta. Edwin-herra ei ole kovin tunnettu poliitikko, harva tunnistaa. Mainiosti voit tutustua herraan, kun luet hänen teoksensa Vaikea Aika. Sen hän kirjoitti kiven sisällä tuomittuna sotasyyllisenä. Exakti kuvaus Suomen kohtalonhetkistä. Minusta on erityisen merkittävää, että hän kirjoitti teoksen ulkomuistista, ilman lähteitä, kaikki oli nupissa, tarkassa järjestyksessä. Vanki ei saanut lupaa käyttää muistiinpanojaan. Kirja julkaistiin vasta hänen kuolemansa jälkeen, lienee ollut seitkytluvulla?
Linkomiehen ura oli toisaalta yliopistossa. Hän oli ikäänkuin sivutoiminen poliitikko.

Tytär kertoo isänsä elämästä ja urasta: Kukka-Maaria Karjalainen, Isä. Se isä oli Ahti Karjalainen. Lämminhenkinen teos vaikeasta aiheesta. Maailma on sillä mallilla, että on paljon alakohtaisia kiusattuja: koulukiusattu, työpaikkakiusattu, ristiinnaulittu. Ahti Karjalainen oli valtakunnankiusattu. Ahti itse sanoo:"Meillä jokaisella näkyy olevan oma kohtalomme, minulla se oli vallan kummallinen". Minua taas vähän itketti...

Conn Iggulden, tuo mainio historian kuvaaja: Tsingis, Caesar, Ruusujen sota. Niin mitä meni mies tekemään? Keksi oman maailman ja kirjoitti siitä varsin huonon kirjan: Darien suolan valtakunta. Lupas, onneton, vielä jatkoa. Itse kehuu parhaakseen? Siinähän kehuu. Älä lue!

Lue sen sijaan Bernard Cornwellin Uhtred-sarja. Alkaa: Viimeinen kuningaskunta. Jatkuu siitä ainakin kymmenen kirjaa eteenpäin. Viimeinen ei ole vielä pokkarina. Se olisi yhdestoista. Sovitettu Englannin historiaan kirjailijan mieltymysten mukaan. Lue!

Hei hulinaa

sano Alina(a), kun kirnuun putos.

Monen moista väkeä on poikennut. Viimeks oli Janna ja Jerry huoltajansa kanssa.
Tivolissa käytiin Benalmadenassa. Mummin kanssa pysyttiin maan pinnalla, mutta nuorempia vatkattiin konevoimalla hartaasti.
Osaavat nyhtää turisteilta eurot. Tivoli World on Särkänniemeä vaisumpi paikka, noin sivustakatsojan silmin arvioituna. Jos on huvipuistoluonne, voi siellä poiketa, en minä kiellä!
Fuegirolassa meren rannalle oli pantu pystyyn pomppulinna-liukuri-kombinaatio. En mennyt, mutta lapsoset meni. Päivä siinäkin hurahti. Sitten hurahti toinen päivä Algecirasissa Bahia-vesipuistossa. Väenpaljous ei ollut tukahduttava, väljempää kuin Aqua Mijaksessa. En mennyt liukureihin, mutta penskat meni. Mummikan ei mennyt.
Miramarissa piti käydä ostamassa vaatteita vuodeksi eteenpäin. En ostanut mitään.
Ginger Pigin karlåke käytiin laulamassa läpihuutojuttuna. En laulanut, eikä mummi, mutta Mia kyllä.

Lapset pitää elukoista ja mummi, siksi elukkajutut on tärkeitä.
Paulinella ja Williamilla piti poikkeeman katsomassa elukoita: koiria, kissoja, aaseja ja hepo.
Joen rannassa, satametriä meiltä, oli viikonloppuna sellainen elukka-feria. Oli muuleja, aaseja, hepoja, härkiä, lehmiä, sikoja,  brittejä, näytöksiä, mutta ei siipikarjaa, pahus. Viikon kunnanmiehet laitteli paikkoja ja sitten kahdessa illassa kaikki oli ohi. Pari päivää siivousta päälle.
Täällä on jos jonniinmoisia kissanristiäisiä ympäri vuoden, vuodesta toiseen. Yleisin juhlan aihe on neitsyt! Se on kauaskantoista väestöpolitiikkaa, kun neitsyys on kovassa kurssissa. Kannatan! Olenkin jo siinä iässä, että hui hai.

Auringonpaisteessa hiekka kuumenee polttavaksi. Askeleen
tulee olla määrätietoinen, jotta ei jalkapohja paistu.

Kun ajaa vuoristoratavaunua pitää olla tarkkana.

Porakaivofirma mainosti, että vettä
jo toisessa polvessa? Tässä on kolme
polvea. Saman näkösiä?

Naaman vetää hymyyn tämä
tivolin ilo ja riemu. 

Tällainen ryhmä ilmestyi ovelle: Erno, Tuire, Janette ja Jari. Pyysin astumaan sisään. Veivät matkalaukut makkareihin ja pulahtivat kohta altaaseen. Meillä on ollut täällä kohtalaisen kuumat oltavat jo pitempään.
Rondassa piti käyttää vieraat. Aikataulu oli tiukka. Maj-Brit meitä kuskasi tila-autollaan, jotta mahduttiin kaikki mukaan.

Nuorisolla tuli hiki.
Otin mukaan aamulenkille.

Yhdet häät piti juhlia Alhaurinin El Miradorissa. Sellainen kansainvälinen vieraskaarti: brittejä, espanjalaisia, venäläisiä, irkkuja, norjalaisia ja jenkkejä. Ei saa unohtaa kahta suomalaista.
El Mirador on erikoistunut hääjuhlien järkkäämiseen ja kaikki sujui kuin tanssi.
Meillä asui häävieraita. Mukavaa väkeä. Naurettiin kovasti. Minä en aina ymmärrä englanninkielen nyansseja ja saatoin paikoin nauraa vain, koska muutkin nauroivat. Mummi kyllä ymmärtää! Siis nauraa oikeassa kohdassa.

Häävieraita meidän patiolla

Operettisävelmiä kuuntelemssa oltiin brittiseurassa Alhaurin
golf hotellissa. Aika hyvät tarjottavat. Laulut oli ??

Tässä liki asuu Mike Sterling, operettitähti, jonka Diana tuntee. Ollut mukana West End tuotannoissa: The Phantom of the Opera, Les Miserables, Evita... Pitää ukko lauluiltoja kuppiloissa ja kerää hyvän yleisön.Valmiiden taustojen päälle äijä lauleli eikä vakuuttanut. Rahastuksen makua. No, Diana ja Gurney meitä houkutteli mukaan, tämä oli nyt toinen kerta ja ehkä viimeinen. Paikka oli hieno, komeet näköalat. Golf-kentät siintivät houkuttelevina rinteillä? Tähtitaivas kattona. Mukana oli myös pariskunta, nimet eivät veljenne muistiin painuneet, ei. Mukavia olivat, eläkkeellä.

Nyt saa kysyä. No kysy! Siis onko eläkkeellä tylsää?
Ei ole tylsää, on vauhdikasta.
Pistän seuraavaksi tulemaan kirjallisia huomioita, piakkoin.

Flamencoa Alozainan yössä

Tsai-jai-jai...
Komsta Jylhä: Peltoniemen Hintriikan surumarssi tai Hasse Walli: Konevitsan kirkonkellot. Siinä on suomalaista kansanperinnemusaa söpösti.
Mustalaisporukka pistää haiseen Alozainan yössä: se ei ole söpöä. Se on rajua!
Flamenco on varsinainen kulttuuripommi. Arabivaikute kuuluu laulussa lujasti. Minareetissa rukoukseen kutsuva muslimi kuulostaa samalta kuin joikuva mustalainen, mutta ilman tuskaa. Sellainen tunne, että pedaali on jäässä, jalka lipsahtaa jyrkässä ylämäessä voimainponnistuksen ollessa vahvimmillaan ja pyörässä on runkoputki siinä ylhäällä. Ai-jai-jai, mutta jäi sentään óle!
Neekeriorjavaikute on ripauksittain kuultavissa. Siitä mustalaiset kehitti aivan omansa musiikin.
Lue! Ildefonso Falcones: paljasjalkainen kuningatar. Rankka kuvaus mustalaismeiningistä 1700-luvun puolivälissä.

Ilta oli lämmin. Tosi mukavaa seuraa pöydällinen. Ruokaa ja juomaa tarjolla. Soittoa, laulua ja tanssia...
Alussa muutama tanhuryhmä. Espanjalainen morsein laittaa tanssimekon ja tanssikengät jalkaan ja muuttuu, niin, se morsein muuttuu tanssijaksi. Esityksen jälkeen, kun kuteet on vaihdettu, siinä on taas aivan tavallinen espanjatar, kohtuullisen arkipäiväinen. Saattaa olla Lidlin kassa tai kansakoulun ope. Mutta kyllä vaan nainen muuttuu, kun se ottaa tanssijan roolin. Tulinen paketti. Ainakin katsoa? Muuten en tiedä. Pitäisi kysyä Juanilta tai Manolitolta. Mutten kehtaa.

Mukava ilta. Kiitokset Linalle, joka meidät ohjas paikalle ja tuli itsekin kyytiin. On hieno istua illalla ulkona, kun lämmintä on kakskytviis ja myöhemmin tähdet näyttää tien kotiin.

Juhannus Fuengirolassa

San Juan on juhannus. Katolinen kirkko on peto värkkäämään pakanajuhlien tilalle jumalaisia tapahtumia. Populistista! Vuoden pisin päivä on 20.-22., silloin pakana pistää haiseen. Stonehenge on sopiva juhlapaikka tai Rapolan harju.
Suomalaiset ovat taas mestareita siirtämään juhlia vähän mihin sattuu. San Juan, lienee Johannes Kastajan synttäripäivä, on 25. päivä. Siinä se juhannus oli Suomessakin. Mutta kirkko siirsi sen viikonloppuun. Koska? Miksi?

Rannalle kokoontuvat kansalaiset aattona jo päivällä. Kokkoja poltetaan. Kuormalavoja haetaan kauppojen varastoista polttopuiksi. Kansa on ulkoruokinnassa. Juopottelu on kohtuullista. Espanjalainen ei huku sepalus auki kuin poikkeuksellisesti. Tappelunnujakoita ei ole edes grillijonossa. Väkeä on liikkeellä paljon. Ahdistavat tulemalla elintilaasi.
Capallo Verden porukka on laittanut myyntipisteen hiekalle. Kauppa käy. On käynyt koko päivän. Mekin hotkaisemme grillimakkarat ja salaattia. Lillulainen kyrsä on suomalaisen oloista.
Yöllä on pimeää. Ilotulitus kuuluu asiaan kello kakstoista. Näytös on hieno ja kestää hyvinkin parikymmentä minuuttia.

Rauhassa sai ajella kotiin. Liikenne oli keskittynyt rannalle. Vuoristotiet olivat autiot.

Pieniä rupukaloja paistavat
onnettomat savustajat näin.

Panoramaa rannalta. Edessä Suomi-baari.

Tapauksia

Venta Abuelo on tuore rafla meiltä muutama kilsa Alozainaan päin. Silloin kun Suomessa oli juhannusaatto, olimme Abuelossa -lienee isoisä- teemaillallisilla. Teema: Tropical. Ilma oli varsin trooppinen. Hawaiji-paita oli meillä herroilla päällä, paitsi Williamilla, joka on prätkäjätkä aina. Reggaeta oli luvassa elävänä. Paikalla oli nainen ja koneet. Pari biisiä oli oikein jamaikalais kansallisia, muutoin sekalaista. Nainen selviytyi urakasta: pyydettiin usein takaisin lauteille.
Stephen oli rakentanut julmetun grillin omin pikku kätösin ja paahtoi meille kanaa ja sikaa. Olivat mehukkaita. Aika riensi siivillä ja vatsa täyttyi.
Espanjassa on juhannus oikealla paikallaan, San Juan nimeltään. Aatto kakskymmenesneljäs.

Veljellänne on joulutähtipaita.

Piti veljenne oleman nöyrä tuossa seurassa?

Mummin sukulaisplikkoja poikkes liuta. Meillä nokittiin kompostia yhtenä iltana ja naurettiin. Hauskoja mimmejä kaikki tyyni. Marjalla oli synttärit yks päivä ja mummi varas meille pöydän Fuengirolan Caballo Verdestä -vihreä hevonen. Liikenneympyrästä, jossa on neljä hapettunutta hevonpäätä, ylös, poispäin rannasta. Olivat laittaneet koristeet ja oikeasti varmistaneet synttäritunnelman. Kiitos Kaisulle ja Makelle. Syötiin ja taas naurettiin. Ruoka maistui.

Ukot naapurista komensivat grilli partyyn. Oli mentävä. Iltaa istuimme lokoisasti uudella lasiverannalla. Paikalla oli poikien tuttavia Englannista. Oikein mukavaa väkeä. Steven oli grillimestari ansiokkaasti. Uusia makuja oli tarjolla. Soitto soi taustalla maltillisella volyymillä. Biisit oli sellaista englanninhumppaa, että nää osas sanat ulkoo jokaiseen. Minä nappasin padin pöydältä ja laitoin Nightwishiä ja Stevens Seagulia. Ei kelvannu, riistivät humppakoneen veljeltänne ja meno taantui jälleen.

Seuranpitoa naapurissa. Kaikilla tekoäly kädessä.

Lauantaina mennään musiikki-iltamiin Alozainaan. Lina on hommannu lipatsut. Menemme saksalais-brittiläisessä seurassa. Toivottavasti eivät muistele kovin vanhoja, ettei äidy riitaisaksi. Suomi on puolueeton.
Riitaisalla nelkytluvulla Englanti julisti sodan Suomelle. Rauhansopimusta ei ole sittemmin tehty. Apuun rientäneet saksalaiset ajettiin tylysti jäämereen!

Kansanjuhlia ja juhlia

Paikka pitää Rock the Coast -kansanjuhla on komea. Meri taustalla ja Afrikka.
Kuvaajan selän takana on Sohailin linna, jossa oli kolmas lava tuntemattomille
suuruuksille. Veljellänne on stereo-olut ja se älyranneke. 

Sohailin linnan kupeeseen on rakennettu kaksi orkesterilavaa ja rinteeseen katsomo. Katsomon edessä on tasanko lähestyä orkestereita. Pääsee katsomaan vanhojen äijien ryppysiä naamoja liki. Sitähän se rock on: vanhusten kapinaa.
Mutta olivat siellä nämä siloiset Tarjat: meidän ja Turusen.
Perjantaina mentiin paikalle niihin aikoihin, että nähtiin vielä tämä Turunen. Ohjelmistonsa oli raskasta jumputusta alusta loppuun. Perjantaina oli miksattu kaikille meidän kuulemille orkestereille bassorumpu aivan saatanan lujalle. Veljenne just korjattu pumppu meinas tulla suun kautta ulos kuuloluiden kera. Meni puuroksi koko kuuntelu. Alkeellinen moka. Mitä sillä tavoiteltiin? Lauantaina oli homma korjattu ja saattoi tehdä kuulohavaintoja jopa yksittäisistä soittimista. Muutos oli huomattava, en siis liene ollut väärässä? Harvoin kun käy festareilla, ei oikein tiedä mitä pitäisi vaatia, mikä on väärin ja mikä trendikästä.
Sillä Turuskalla on yks biisi, joka alkaa Ravellin boleron tahtiin. Se olikin ainoa mainittava. Mikä lie?
Sitten laskeutui UFO. Oli joskus jonniinmoinen, muttei jaksanut säväyttää. Laulaja ei ollut hassumpi.
Scorpions jumputteli vanhoja juttujaan. Melko tylsää. Lähdettiin pizzalle eikä palattu. Löydettiin aika hyvä pizzamesta. Touhukas sisäänheittäjä sai puhuttua ympäri. Lupas rahat takas, jos ei maistu!

Ja nyt on lauantai. Rainbow oli tähtäimessä. Onneksi mentiin niin ajoissa, että nähtiin ja kuultiin tämä Opets. Ruotsalaisia pitkätukkia. Omituista fuusiomusaa. Ehkä metalliprogee, jos on pakko lokeroida. Oli hieno elämys. Vaihtelevia biisejä. Melodisia pätkiä ja kakofoniaa. Jos pitää verrata, niin kokemuksena vivahtaa jopa King Crimsonin aromi. Ei ollenkaan huono. Piti oikein kotona tuubista kuunnella lisää. Onnistuivat lavalla oikein hyvin. Lauantain jump-jump saundit oli korjattu kuulaammiksi, hyvä. Opetsin laulaja-kitaristi muisti mainita, että perässä tulee kohta Blackmore, joka on ollut hänenkin idolinsa.
Kohta tuli Rainbow ja Blackmore. Tämä Ritchie Blackmore on vanha, seniili äijä. Ilmeisesti dementoitunut. Soitto oli räpeltelyä. Muisto vain oli Purplen ajat. Poistui välillä lavalta ja porukka sitä etsimään. Urkuriressukka jäi yksin lirutteleen niitä näitä. Laulaja oli hyvä. Muutoin aivan turha esitys, yäk.
Fagerholmia ei jaksettu jäädä otteleen. Lähdettiin pizzalle siihen samaan paikkaan, jos mikään nyt tommosen jälkeen maistuu!

Pari juttua: portilla pääsi lipulla sisään ja sai hakea rannekkeen matkan päästä, sitten takasin portille ja rannekkeella ihan kokonaan sisälle. Rannekkeessa oli levy, joka oli viisas. Kopilla siihen viisauteen saattoi ladata rahojaan ja sitten tehdä ostoksia kaljapaikoissa. Rahalla ei voinut. Minne on maailma menossa?
Pahasen taskukamerani kanssa menin sisään perjantaina. Oli portilla kädessä eikä kukaan sanonut mitään. Siis oletin, että kameran kanssa saa mennä sisään. Lauantaina otin järkkärin ja siihen pisimmän putken mitä löytyi varastosta. Sitten ranneekkeen kanssa portista sisään ja kamera killu kaulassa. Ämmä rupes toppuutteleen, että hei niäppi, teillä on ammatilaiskamera, sen kanssa ei mennä sisälle. Vanha rupunen GH-2. Ja jos on ammattilaikamera, kuvaaja on siis ammattilainen? Toi oli jo imartelua. Piti lähtee viemään kamera autoon, parin kilsan päähän, Miramarin parkkipaikalle. Harmitti. Mistä sitä kaikki jutut voi tietää. Mummi jäi matkalla kaljalle ja jätti mullekin helmen paluumatkan iloksi.

Siks ei oo multa mitään kuvia eikä videoita. Pokkarilla ääni oli huono, ei kehtaa. Mummin puhelimella onnistu hyvin kuvailu ja videointi. Lainasin siltä jotain.
Videot normaalisti lataan ensin tubeen ja poimin sieltä. Silloin toimii ja on nopee ladata. Toi video tossa yllä on lainattu Mummilta ja pantu suoraan kuvavarastosta. voi tökkiä.

Ei niin vieraita...

On poikennut kylässä:
Jere, Nooa ja Rebekka viipyivät melkein viikon. Nooa ja Rebekka jatkoivat meiltä Barcelonaan ja Jere oli vielä muutaman päivän hoidossa. Altaalla kuppeloitiin ja hiukan kierreltiin lähialueilla, sanoisin eläinpainotteisesti.
Esteponan eläintarha oli nuorisolta näkemättä. Se on Fuengirolan vastaavaan verrattuna valtaisa alue, mutta hiukan tunkkainen. Alku on lupaava, rehevä, mutta loppua kohti maisemat muuttuvat karuiksi. Kalliskin on. On myös Fuegirolan zoo kallis.
Poikettiin yhtenä päivänä katsomassa Paulinen ja Williamin pelastuseläintarhaa: 12 koiraa, viis kissaa, kaks aasia ja hevoinen. Nooan olis pitänyt saada mukaan Missy-koira. Käytännön syistä jäi haaveeksi, muuten oli oikein mukavaa.

Gebardi=keskiolut

Pappakin päässyt kuvaan. 

Ei ole kenguru vaan valapi.

Riikinkukko. Meidän naapurissa
on tuollainen. On kaunis katsoa,
mutta ääni on infernaalinen.

Vesipuisto, Aqua Mijas, käytiin niin, että meidän vanhusten ei tarvinnut mennä sisälle, kunhan kuskattiin. Ne liukurit on kyllä kivoja, mutta ei niin kivoja... Nooa kaiketi tykkäs aivan riittävästi.

Eläinten seassa saa kulkea paikoin. Jokuset apinat, vuohet,
leijonat?

Mehujää helpotti kuumana päivänä.

Vesi lienee ollut 24. Just tarkenee.

Noissa turistimestoissa on melkoinen ryöstämisen meininki: palvelut on kalliita, kun vertaa tasoon.

Sunnuntain suuri kirpputori Coinissa piti kiertää, jos jotain kivaa löytyis? Nooa: pari pikkuautoo ja selänraaputin. Veljenne osti oksasahan, 4€.








Don ja Keith, Walesin tiikerit, kävivät visiitillä. Olivat yhden yön meillä ja yhden hotellli Miradorissa Alhaurin el Grandessa. Juhlia piti. Naapurista Steven ja Kelvin saapuivat paikalle. Olemme heidän vuokralaisiaan, joten on syytäkin tulla, kun käsketään/pyydetään. Vuokralainen on aina oikeassa, eikö? Lina tuli myös, koska on walesilaisten tuttu entuudestaan, samoin on Bruce, mies vuorilta. Yhdessä syötiin iltamyöhään ja maisteltiin hyviä espanjalaisia viinejä.
Pyhänä poikettiin vielä Toloxissa, joka on klassinen valkoinen kylä vuorten keskellä.

Juttuja kertoivat englanninkielellä. En juuri ymmärtänyt.
Nauroin, kun muutkin nauroivat, heh heh.

Mummi oli laittanut simpukkakeittoa. Oli korkea taiteellinen
vaikutelma. En pane moista suuhuni. Kuorikin on
hirmuisen kova.

Aina ne räplää puhelimia.

Tänä iltana mennään kuuntelemaan ja katsomaan oopperaa. Romeo ja tämä Julia. Ei voi sanoa, että mennään oopperaan, koska se on Lontoossa. Mutta ... mitä mutta?
Coinin elokuvateatterissa se näkyy suorana, kun laulaja huutaa kurkku suorana. Veljenne haluaa kuulla aarian, ihan minkä vaan! Saakohan siellä laulaa mukana, jos on tuttu biisi? Ja kaikki mukaan, että humpappaa ja trallallaa...

Laitoin kanaa ja raakamakkaroita muurikalla.
Maistuis varmaan sullekin?

Toloxissa on seinätaidetta. Don on aivan ihastunut!

Uunista ulos!

Sateenvarjon ensisijainen tehtävä lienee pitää
sade ulkopuolella!? Tee se virkkaamalla?