Huomioita

Edellisestä jutusta huomaa valpas lukija, että veljenne aika lentää siivin. Niin kiire ei saa olla , etteikö joutaisi kirjaa avata. Kirja vain on ihmisen paras ystävä ja tuo väriä harmaaseen arkeen.

Jo ajat sitten kahmin antikvariasta minulle tuiki tuntemattomien kirjoittajien teoksia, yksi oli Wilbur Smith, Afrikan Topelius. Sittemmin luin hänen koko suomennetun tuotantonsa. Melkoinen pino. Espanjaan asti raahasin Egypti-sarjan: Kertomus Taitasta, joka nousi orjasta jumalaksi. Melkoinen satu, mutta tempaa kyllä lukijan mukaansa.
Wilburiin innostuu helposti, pitää saada lisää! Tässä kohtaa malttia. Googleta Wilbur Smith ja tutki kuinka kirjat liittyvät toisiinsa. On yksittäisiä teoksia, mutta moni kirja on jatkoa toiselle. Etsi niitä ketjun ensimmäisiä, niin saat hommaan tolkkua. Taitan tarina alkaa Joen Jumalasta. Onnea etsinnöille.

Luin muutamia elämänkertoja. Ihan oikeiden ihmisten, ihan oikeista elämistä. Siinä tuli muutaman kerran mieleen, että jos en tietäisi tämän olevan tosi, en sitä fiktiiviseen teokseen laittaisi, koska on niin uskomaton juttu. Totuus on tarua ihmeellisempi.

Edward Radzinski kirjaili toveri Stalinista varsin suorasukaisen elämänkerran. Isä aurinkoinen tapatti urallaan yli sata miljoonaa ihmistä. Fiktiona melko yliampuvaa. Yritä uskotella lukijalle, että sellainen murhamies on olemassa. Teos menettää uskottavuutensa. Floppi, ei myy. Elämänkerrassa tieto lisää uskoa siihen, että Stalin oli vittumainen mies. Ihan oikeesti. Oikea kelmi ja viehättävä seuramies, peluri, joka laski monta siirtoa eteenpäin.
Neuvostohistoria jos alkaa kiinostaa, lue myös Salibury, Harrison E. Leningradin 900 päivää. Piiristys kesti jotakuinkin noin kauan. Suomipoika teki vähän ilkaa eikä tukkinut kaikkia mahdollisia huotoreittejä pohjoisessa. Mannerheim taisi olla kaukaa viisas.
John Reed: kymmenen päivää, jotka järisyttivät maailmaa. Amerikkalainen lehtimies oli vallankumouksen silmässä ja kirjoitti sittemmin tuoreeltaan kirjan. Kuvaa mainiosti kuinka hilkulla bolsevikkien valtaan nousu oli ja kuinka häikäilemättömän taitavasti homma hoidettiin. Taas totuus voittaa fiktion jännittävyydessä. Reedistä on tehty elokuva Red.

Sodassa ja politiikassa pysyäksemme, Edwin Linkomies oli Suomen pääministeri 1943-44. Jatkosota oli meneillään ja tehtiin kovia päätöksiä Suomen kohtalosta. Edwin-herra ei ole kovin tunnettu poliitikko, harva tunnistaa. Mainiosti voit tutustua herraan, kun luet hänen teoksensa Vaikea Aika. Sen hän kirjoitti kiven sisällä tuomittuna sotasyyllisenä. Exakti kuvaus Suomen kohtalonhetkistä. Minusta on erityisen merkittävää, että hän kirjoitti teoksen ulkomuistista, ilman lähteitä, kaikki oli nupissa, tarkassa järjestyksessä. Vanki ei saanut lupaa käyttää muistiinpanojaan. Kirja julkaistiin vasta hänen kuolemansa jälkeen, lienee ollut seitkytluvulla?
Linkomiehen ura oli toisaalta yliopistossa. Hän oli ikäänkuin sivutoiminen poliitikko.

Tytär kertoo isänsä elämästä ja urasta: Kukka-Maaria Karjalainen, Isä. Se isä oli Ahti Karjalainen. Lämminhenkinen teos vaikeasta aiheesta. Maailma on sillä mallilla, että on paljon alakohtaisia kiusattuja: koulukiusattu, työpaikkakiusattu, ristiinnaulittu. Ahti Karjalainen oli valtakunnankiusattu. Ahti itse sanoo:"Meillä jokaisella näkyy olevan oma kohtalomme, minulla se oli vallan kummallinen". Minua taas vähän itketti...

Conn Iggulden, tuo mainio historian kuvaaja: Tsingis, Caesar, Ruusujen sota. Niin mitä meni mies tekemään? Keksi oman maailman ja kirjoitti siitä varsin huonon kirjan: Darien suolan valtakunta. Lupas, onneton, vielä jatkoa. Itse kehuu parhaakseen? Siinähän kehuu. Älä lue!

Lue sen sijaan Bernard Cornwellin Uhtred-sarja. Alkaa: Viimeinen kuningaskunta. Jatkuu siitä ainakin kymmenen kirjaa eteenpäin. Viimeinen ei ole vielä pokkarina. Se olisi yhdestoista. Sovitettu Englannin historiaan kirjailijan mieltymysten mukaan. Lue!