Aloitetaan logiikalla

Valkolakki valmiina baanalle!

Kontissa vain HD.

Oli komea kokemus olla rahtari. Hiukan oltiin hakusessa Vuosaaren satamassa. Kuinka kuorkin kanssa ajetaan  laivaan?

Tuossa kerroin N.I.E. -nummeron hausta. Hauska pikku yksityiskohta: kun olet saanut sen jonotusnumeron virallista N.I.E. -numeron hakua varten, pitää paprut täyttää. Ne on espanjankieliset. Espanjankielinen ne oivasti ymmärtää, mutta ei taas toisaalta tarvitse tällaista kaavaketta täyttää espanjalaisen! Pitää käydä maksamassa leimavero pankissa, noin kahdeksan €. Kaikki pankit ei ota maksua vastaan kun sinulla ei ole tiliä ja tiliä et saa kun ei ole N.I.E.-numeroo. Loogista!
Kulttuuria:
Pakkasin reissuun kirjoja. Kahdeksan isoo laatikollista. Varmaan yli 200 eepposta. Lukemista pitää olla, se on sivistystä ja tässä nupissa on sivistysosastolta paljon vapaita paikkoja. Jo aikaa luin Lasse Lehtisen tango-sarjan kaks ekaa osaa: siivetönnä en voi lentää ja onni suosii rohkeaa. Kolmas osa ei oikein ottanut ilmestyäkseen. Olin jo hiukan toivoton, kas ei Lehtinen enää ole mikään nuorukainen. Kolmas osa tuli: ei ole muuta antaa. Hyvät on luvut, kerrassaan oivaa kerrontaa. Sodan jälkeinen aika aukenee komeana suikaleena Suomen historiaa. Luokkaeroja pöyhitään, vanhan ja uuden rahan yhteiskunnallista merkitystä selvitetään kuin Britaniassa konsanaan. Olis pitänyt vähän tutkia taustoja, mutta voisko tässä olla kysymys Puolimatkan suvun tarinasta? Lehtinen astui kaiketi jonkun varpaillekin ja oli oikein oikeudessa? Tarttee palata Lehtiseen myöhemmin ja ... Martti Larniin.

Toinen kirja muutaman kuukauden takaa on Edwin Linkomiehen Vaikea aika. Jaa, kukas tää on? Pitkän linjan yliopistomies. Mutta ennenkaikkea jatkosodan aikainen pääministeri ja sitä kautta sotasyyllinen. Siinä kun lusi syyllisyyttään??, kirjotti tuon kirjan ulkomuistista. Ei saanut selliin lähdeaineistoa. Kirja pursuu faktoja ja pikkutarkkoja kuvauksia. Ukolla oli hyvä muisti. Teki perkele itsenäistä Suomea vaivojaan säästämättä, siitä hälle kiitos kaunis. Siel leipä vieraan karvas ois ja sana karkea... Sanoo maastamuuttaja. Mitähän ne musta täällä ajattelee.?! Minä lasken Aloran roomalaisaikaisen keskustan läpi Harrikalla putket paukkuen! Saatanan mamu sanoo kanta-asukas puistonpenkillä.

Koitin eilen muutoin panna valokuvia mummin varastoista lisää. Ei avautunut. Onko rotumme syytä tää? Koitan kohta uudestaan. Sen profiilikuvan paikalle laitoin Piian maalauksen yksinäisestä bikeristä. Hyvät puolet ovat esillä komeasti. Jonain päivänä vielä laitan elokuvankin, jos osaan.

Viime vuosituhannella katseltiin kämppää Ranskasta. Mentiin La Charitessa asuntovälittäjän  kyytissä pikkuteitä siis tosilujaa. En kovasti autossa pelkää, mutta oli meinaan huippukankkunen takaraivossa. Ei Juha K. ratissa. Kaukokaipuu jäi jo silloin päälle ja siitä lähtien on ollut lomat yhtä matkailua. Meidän Jere oli Fuengirolassa työharjoittelussa pari vuotta sitten ja täällä käytiin sitä katsomassa. Jäi sellainen tunne, että täällä vois asuakin, mutta ehkä vähäisempi suomalaispitoisuus olisi suotavaa. Alorassa en ole tavannut yhtään suomalaista. Viime kesänä pari viikkoo ajeltiin ympäri Espanjan ja Portugalin eteläosaa - uskonvahvistuskierros.

Oletteko tutustuneet tällaisen blogin rajoituksiin. Mainitaanko siellä seksismi. Ettei saa olla teksti seksististä tai sensori tulee ja vie koko kirjoitelman. Ajattelin aloittaa kokeilun missä on raja. Ens kerralla kerron tositarinan, joka aikoinaan julkaistiin Aamulehdessä ... tihkuu seksiä! Myöhemmin asteittain aina roisimpaa...