Proud Mary, mikä lie Maria, piti juhlat jokirannassa. Nuoriso riehu perjantaina, keski-ikäiset lauantaina ja sunnuntaina oli paellaa ja flamenkoa. Lauantaina poikettiin ja Asko kun oli kylässä, sai hän myös kulttuuripläjäyksen. Gallardolla sitten syötiin ja liemiruokia nautittiin, perinteisesti brittiseurassa.
Seuraavana aamuna lähdettiin Askon kaa Malagaan ja otettiin Willy tien ohesta mukaan. Huono oli moottoripyörä ja polkupyöränäyttely. Ei enää ensivuonna ole kohteena. Marraskuussa on retro-show ja sinne pitää mennä.
Caballeros
Muulit vetää rattaita. Syytä olla koulutettuja ettei karkaa käsistä.
Noissa klassisissa sarvissa olis kiva roikkua, kun vauhtia on pari satasta.
Mitä lie draamoja. Yksi dee väliin ja merkitys muuttuu pornahtavaksi. Vaan useasta valokuvasta saa sopivalla ohjelmalla laajakulmakuvan. Veljellänne on kamera niin vanha, että mitäään automaattista panotoimintaa ei ole, vaan kuvia räpätään siten, että menevät hiukan päällekkäin ja ohjelma hoitaa loput.
Ilmoitusluonteinen toteamus: tulemme käymään Suomessa elokuun 13-18 aikana. Tuodaan Jerry ja Janna mukanamme täältä lomalta.
Uima-altaan puhdistusjärjestelmän pumppu temppuili ja en itse arvannut kuin suodattimen puhdistaa. Ei auttanut. Illalla poikettiin Alozainassa Willyn ja Carronin kanssa ihan pikku kaljalla ja tullessa Gallardolla. Tuli allasongelma puheeks ja kohta oli pari ukkoo tulossa korjaan pelit. Gallardon setä purki pumpun ja otti tukkivat roskat pois propellista. Nyt sylkee taas vettä miehekkästi ja imuri vetää ihan hurjasti. Hyvä homma.
Huomenna mennään Willyn kaa Marbellaan Triumph-kauppaan. Ihan vaan tutustuun.
Sunnuntaina on Malagan messukeskuksessa motskarinäyttely. Pitää päästä. Tahtoo! Oltiin viime vuonna ja nyt taas.
Lauantaina on joenvarressa feriat. Meiltä matkaa viissataa metriä. Jos muistan ottaa kuvia, panen tulemaan.
Monenlaista on taas luvassa. Tosi nastaa!
Tapahtui niinä päivinä, että kedolla oli paimenia paimentamassa
lampaita. Ja veljenne ilmestyi heille ja mastifit alkoivat räkyttää.
Pohjoiseen. Tuolla kahden laen välissä kulki reittimme
korkeimmillaan.
Tällainen on katse itään. Kirkkaalla kelillä näkyisi ehkä meri Malagan liepeillä.
Katse lounaaseen, vasemman kukkulan laelta.
Etelään näyttää tältä, sieltä kukkuloiden välistä.
Tässä on naama kaakkoon ja Lumi katsoo pupuja.
Länteen on rintamasuunta ja näkyvissä hiukan Alozainan kylää.
Pauli soitti muutama viikko sitten, että onko kunto kohdallaan, jos mennään seisoon radanvarteen? Olin heti ehdottoman valmis ja jo kohta iloinen mahdollisuudesta seura Jerezin MotoGP'n aika-ajoja paikanpäällä. Mehän tiedämme, että töllötin latistaa näkymän ja antaa vaisun kuvan vauhdista. Jussi oli hommannut mahdollisuuden vierailla varikolla. Ei onnistu ihan tavalliselta taatelintallaajalta. Punakulli vai oliko redpulli tarjos!
Mika oli villinkortin kuskina paikalla ja tavattavissa. En äijää nähnyt, kun oli lehdistötilaisuudessa just sillon. Pysähtyi kuitenkin kohdalle radalla. Ajatteli: jaa, Niäminen on tuolla, minä toppaan tähän ja vähän runtasen! Ei jäpötä Kotari kuivalla asfaltilla, ninkun ois kytkin luistanu. Veljenne Harrikassa oli joskus sama vaiva? Jämerämmät resoorit ja uudet korkit levyihin, kyllä se siittä.
Väenpaljous saattaa ahistaa ahdasmielistä ja rajoittaa näkymää vapaamieliseltäkin. Halvin lippu oli muuton 60€, sillä pääsee rinteeseen.
Mainio kokemus, mutta vaatii kestävyyttä: ennen aamukasia lähdin ja iltakymmeltä olin kotona.
Kovasti pitää kiittää Paulia, Jussia ja Seppoo mahdollisuudesta ja ylen hyvästä seurasta!
Moto3''n ohjaamo on ahdas.
Onko tämä poliklinikka?
Tohtori itse ei ollut paikalla.
Jos vaihdat paikkaa kesken
kaiken, on syytä olla pitkä.
Kallistuskulma on se klassinen:
korva maassa.
Näytöt ovat suuria ja tilanteen seuranta mahdollistuu.
Selostaja molkottaa konekivääriespanjaa.
Mika treenaa lähtöä. Nousi ukko ruudusta 19 sijalle
kymmenen. Molemmat tallikaverit jäi taakse, hyvä!
Ja kun KTM on enemmän sellainen monttupyörä, eikö?
Jee! Toissa viikonloppuna oli Fuengirolassa kansainväliset ruokabileet.
Suomellakin oli osasto. Pihalla laittoivat menemään loimulohta.
Amerikan osastolla laiteltiin Trumb-burgereita.
Argentiinalaiset grillas kokonaisia lehmänkylkiä.
Kuva lienee Uruguain osastolta, sikavoittoista.
Väkeä oli liikkeellä viljalti, voi sanoa, että meidän mielestä liikaa. Jonot oli mittavia. Istumapaikat kortilla. Uruguain sikajengikin olis myyny moninkertaisesti, jos kansa olis tienny mistä ostaa. Useampi myyntipiste ja yksi reipas urugualainen ohjaamaan kansaa tiskille: liha käteen ja rahat pois! Grillatun läskin tuoksu herätti halun ja epämääräinen jono/myyntitapahtuma sen veivät.
Kivi ja kukka, luonnollisesti.
Vajaa kilometri merenpinnan yläpuolella ollaan. Miksi
roomalaiset rakensivat tiensä näin ylös?
Liitovarjolentäjien iloksi?
Lasse: tätä reittiä pääsee lähes huipulle,
yli 1,5km merenpinnasta.
Mitä onkaan reitin varrella.
Tässä on espanjanpoika sahannut
marmoria irti kalliosta. Señoritat keräävät
villitimjamia tuleviin keitoksiin.
Sunnuntaina oli aikamatka ja aika matka. Pauline ja Willy ajeluttivat meitä vanhaa Rooman vallan aikaista tietä lähtien liki Casarabonelaa ja päätyen lähelle Joroxin kylää. Ehdottomasti jo Casarabonela on komea kohde vierailla, oikea valkoinen kylä vailla töykeitä turisteja tai mamuja.
Pientä, päällystettyä tietä kapusimme ylös yhä alati. Kas, kymmeniä autoja, telttoja, ihmisiä ja pärinää rikkomassa rauhaa vuoren huipulla. Motskarikisa ei missään. Willyn kanssa heti katsomaan!
Koko joukko starttasi kerralla tielle ja siitä polulle. Kilpailu oli kyseessä, mutta millä säännöillä? Sinne katosivat kukkulan taa.
Me jatkoimme päällystämätöntä, yhä kapenevaa tietä ylös vuoren kuvetta. Roomalaistien alussa oli kyltti, jota en älynnyt kuvata ja alkuperäistä kivetystä oli hiukan jäljellä. Siitä lähtien tie oli lohkottu vuoren rinteeseen ja Pauline, joka oli, jo edesmenneen, miehensä kanssa tutustunut tien historiaan, vakuutti, että alla on koko ajan solid rock eikä mikään rolling stone. Pudotusta oli useita satoja metrejä monin paikoin. Uskoni roomalaiseen tieinsinööritaitoon oli kokoajan vahva, mutta koetuksella. Hetkesi helpotti, kun pysähdyttiin ruokailemaan aitoon pick nick -tyyliin.
Willy siirtyi puikkoihin ja mummi varotti kaahaamasta, koska juuri oli ruokailtukin. Ylenantava kyytiläinen ei sovi leppoisaan ilmapiiriin, ei! Vuorelta pudonnut lohkare aiheutti ylimääräistä vaivaa. Pauline kävi mittaamassa mahtuuko auto rotkon ja lohkareen välistä: tilaa oli useita senttejä ylimäärin ja pudotusta niillämain ehkä kolmesataa metriä? Jäin suosiolla autosta kriittisellä hetkellä ja olin tiennäyttäjänä. Kukaan ei pudonnut.
Marmorilouhos oli aivan tien varressa ja paja hiukan alempana. Tie siitä eteenpäin oli jo varsin laadukas ja kohta päästiin pikitielle kohti Joroxia. Piti poiketa kylässä kaljalla, mutta siellä oli feria ja ylettömästi väkeä. Poliisisetä hätyytteli meitä häipymään ja Pauline käänsi Mitsubishi Monteron siinä postikortin päällä ylen näppärästi. Matka johti siitä kotia kohti ja saimme päiväkaljat tutussa kotibaarissa, Venta Gallardo.
Autoasiantuntija saattaa kysyä: mikä on tämä Montero. Minä sanon sinulle. Se Pajero, mutta espanjankielisissä maissa Montero, koska pajero tarkoittaa runkkaria.
Missä nyt mennään?
Meillä on sellanen epeli padissä, että näkyy paljon Suomen kanavista ja muutama BBC. On myös VPN mallia Freedome F-securelta. Ite se ohjelma on BooxTV. Tosin viime aikoina tökkinyt, kun ovat riidoissa viimeisen omenafirman käyttispäivityksen kanssa.
Toisaalta YLE-Areena on ollut mukava varasto katsella sarjoja ja seurata uutisia. Enää ei onnistu ulkomaisten sarjojen katselu. Tekijänoikeussyistä YLE on riidoissa tämä Freedomen kanssa ja esti meitä olemasta virtuaalisesti Espoossa, jolloin sarjojen katselu ei onnistu. On olemassa ulkomaalaisia VPN-järjestelmiä, joita YLE ei kaiketi voi manipuloida. Ovat tosin maksullisia nekin ja veljenne vastaavasti köyhä eläkeläinen. Kun vakkari asuinpaikkamme on Guaro, Malaga, Andalusia, Espanja, niin nyhtääkö Suomen valtio veljeltänne myös sen veron, jonka nimeä en muista, mutta jonka pitäisi mahdollistaa YLEn ohjelmien katselu. En ole katkera, mutta kuitenkin maksan veroni Suomeen. Sinivalkoinen kotomaani maksaa terveydenhoidostani täällä vihdoin kuuskymppiä kuussa, on the moon, Espanjan valtiolle, josta en vastaavasti ole katkera.
Mutta iloisempiin asioihin: tulin nauttineeksi yliannoksen iloa ja riemua. Vaikka BooxTV tökki, katsoin peräperään kolme jaksoa pitääkö olla huolissaan. Kari kehui suomalaisen teeveehuumorin pelastajaksi. Symboolisesti haluan yhtyä ja vain mielipiteeseen. Hyvät ja huonot uutiset on jees, mutta happamampi. Jos joku meistä on nähnyt BBCn QI’n, Quite Interesting, menee mielestäni tämä pitääkö olla huolissaan, POH, raikkaudessaan kohisten ohi.
Paneliohjelma on myös QI. Pisteitä saa, kun antaa mielenkiintoisen vastauksen, hölmöön kysymykseen. Jos vastaa ”oikein”, siis odotetusti, pisteitä menee. Vakiojäsen Alan Davis on usein reilusti miinuksella. Puh.joht. on ollu Steven Fry, mutta nyt uusi pomo on yks nainen, en muista nimeä, on ulkopaikkakuntalainen. Toksvin?
POH on raikas. Puh.joht. on lintuniminen, en taaskaan muista, Jenny?, iloinen kuin kuin pääskynen autereisella taivaan selällä. Pysyy vauhdissa mukana ja saattaa seurata rönsyilevää kommentointia, muttei vakavana. Naurukohtaukset lisäävät työlleen omistautumisen nostetta. Hyvä tyyppi, usein ainoa nainen paneelissa.
Miikka Nousiainen jaksaa hymyillä ja leuhkia olemattomilla sosiologian opinnoillaan. Silti oivan sosiaalinen. Sekun aukasee suunsa, takaan että puree. Vetää porukan mukaan. Ei koskaan tylsää hetkeä.
Mielensäpahottajan kirjottanut, en muista nimeä, ei ole tyhmä. Nauraa estoitta. Kieltämättä hauska, vaikkei se elokuva ollut hyvä. Kirja ehkä on, pitää tutustua. Tuokaa joku mukana. Ehkä löytyy jo anttivaarista sopuhintaan.
Kari Hotakainen on hyvin selvästi provokaattori, kun lukee juttunsa töksösti suoraan arkilta. Yrittää olla yksi-ilmeinen, mutta epäonnistuu riemukkaasti. Mallikkasti hullu, ohjelman hengessä.
Kirjailijat on hauskoja. Toivoisin, että eräänä aamuna heräisin kirjailijana. Ja sitten minäkin olisin hauska, oivaltaisin heti sanoa nokkelasti enkä vasta kotona keksisi, että noinhan minun olisi pitänyt sanoa. Harmittaa. Sitten ei enää, kun on kirjailija. Eikä mikä tahansa kirjailija, vaan ehdottoman naurettava kirjailija. Sanoisipa kustannustoimittaja, että tämä teidän käsikirjoituksenne oli aivan naurettava. Niin minä sanoisin: no niin!
Kirjoitin jutun ilman muistitukia. Nimiä en muista, kuin vahingossa. Muistin yhtäkkiä ettei Bookxteeveessä ole koota ja poistin ne.
Videossa on vuoristokoira Lumi kukantuoksun jäljillä.
Huhtikuun puoliväli ja vuorella lumihuippu. Paikalliset ihmeissään.
Andalusian villi luonto avautuu vähitellen mamulle. Sateisen kevään jälkeen vihreys ja keltainen kukkaloisto herättää urbanisoituneenkin sielun unesta ihailemaan luonnon estetiikkaa.
Vieraita on poikennut. Jussi ja Aune vilkastuttivat arkeamme raikkaalla olemuksellaan. Jussia kannustin aamulenkille mukaan ja onnistuin usein. Vanhus valitteli, kun paita kastuu vaikkei sada pisaraakaan. Tottuneena vuoristokiipeilijänä pyrin hengittämään pitkin vedoin jottei Jussi huomaa oppaansa hengästyvän. On todettava, että meiltä kun etenee, on kohta vastassa ylämäki ja toinenkin.
Mummi laittaa vieraille kohtuullisen herkullisia ruokia ja veljenne niitä myös saa nauttia. Pyrin tarkkailemaan painoani aamupunnituksin. Nyt, vieraiden lähdettyä, on jo kahtena aamuna paino ollut alle yhdeksänkymmentä. Vuosi sitten keikkui noin 86kg paikkeilla. Vatsanseutuvilla on peilikuvassa havaittavissa eitoivottua pyöreyttä. Liikkumalla ei pusty polttamaan herkkuruokien kaloreita, ei vaikka kulkee rinnettä ylös ja alas. Koirakin väsyy ja läähättää. Ihmisessä on rakenteellinen virhe: aukko, josta ruoka ahdetaan sisään, on suurempi kuin aukko, josta jäte poistuu. Näin ollen matkalle jää vararavintoa, vaikka Mercadonan hyllyillä saatavuus tuntuu olevan taattu ja edulliseen hintaan. Ihmisen perimä varautuu yhä mahdollisiin pulavuosiin. Toki on pulavuoden tulossa, meininki ja meno on jumalatonta.
Jussi ja Maritta poikkes eilen. Vuokrasivat auton ja ajoivat vuorille. Kotioloissa molemmat suosivat automaattivaihteisia ajoneuvoja. Andalusialainen ei ole sinut automaatin kanssa. Autovuokraamoissa ei ole juuri tarjontaa automaateista.
Jussi pysäytti maataloustyökoneen lailla rouskuttavan diesel Meganen meidän portille ja antoi siinä runsaasti löylyä, jottei raktori sammuisi jyrkässä ylämäessä lähdettäessä. Selvästi eleettömämmin olisi automaatti noussut ahdingosta. Sitä yhdessä ihmettelimme, että mitä pelkäävät hombret. Meneekö autoilu liian helpoksi, kun ei voi itse tehdä laskelmia ja valita välityssuhdetta runsaasta valikoimasta.
Mukava on täällä katsella lehdistä autojen ja moottoripyörien kuvia. Voi yrittää myös lukea. Miksi niin on mukavaa? Kas, laitoin Jussille lehtiä mukaan ja havainnoimme hinnat: 1.50€ - 4.95€. Suomessa lienee haitari 10€ - 15€.
Kännin voi ottaa mukavasti viinistä 1€/plo ja aamuksi ibuprofeenia 40kpl pakkaus/1.95€.
Nyt aion katsoa kotikylää kauempaa. Syntymäpaikakseni on merkitty Sääksmäki ja se on paljon komeampaa kuin jos olisi Valkeakoski, kurja kylä kulttuuripitäjän laidalla. Espanjalaiskirjailija Zafon’in, neljä kirjaa, jälkeen kirjavarastosta löytyi Ari Sirenin Elämää portin kahta puolta, Valkeakosken paperiteollisuuden 125 vuotta. Mukavasti kirjoitettu tietokirja, varsin eleetön eli toteava. Sisällissotakin tuli ja meni, punasia kuoli näin monta ja valkosia näin. Paperin tekeminen on teoksessa pääosassa.
Jotta Valkeakoski on yleensä olemassa, paino siirtyy nimen loppuun - koski. Siinä voima ja vesistössä kuljetusreitit raaka-aineelle. Sijoittajilta löytyi rahaa, kun oli voittoja jaossa. Myllyjä oli koskessa ollut toki jo aiemmin.
Tehtaan varjoon kasvoi kylä valtoimenaan ja jo kohta oikein suunnitelmallisesti. Tehdas oli keskipisteessä ja elinehto. Tehdas haisi, satoi lunta kesälläkin, mutta takasi elintason nousun paikkakunnalla. Enää ei paska haise ja teollisuustyöpaikkoja on niukasti verrattuna huippuvuosiin.
Kotikylän menoa seuraan nyt sosialistisesta mediasta ja kyllä suu vetää helposti hymyyn. Menee hyvin, kun olemattomista asioista saa suuren mediatapahtuman. Piruuttani osallistun, milloin latteuksilla, milloin piikeillä, mutta harvoin asiallisesti. Tämä sos.med. on sellainen foorumi, että asiallisuus on jo kadonnut luonnonvara. Sitäpaitsi hyvin vittuiltu, on puoliksi totta, häh?
Raikkaan tuulahduksen ja todellisen kevään tuovat muassaan hangen alta paljastuvat koiranpaskat. Siitä riemu ratkeaa. Tänä vuonna oman mausteensa toivat Kanisaaren jylhät maisemat, keskeisellä paikalla Lotilanjärvelle auratun kävelytien kuvauksissa. Jäälle kakkivan koiran omistaja oli kevään inhokkiykkönen.
Suuren huomion, luonnollisesti, sai kuormuri parkissa Koskikaran edustalla. Logistiikkaan perehtymättömät rekaksi kutsuivat. Ei liene rekka, luulisin, jos kuvat liittyivät tapaukseen. Raivokasta vääntöä puolesta ja vastaan. Suomi maana ja Valkeakoski sen kaupunkina ovat rakenneongelmakentässä mittaluokka jossa kolme autoa aiheuttavat ruuhkan. Yllättynyt olen yhden, tosin kookkaan, auton mahdollisuudesta aiheuttaa mediamylläkkä!
Viimeisenä tarjoilee laadukasta draama kunnan viranhaltija, joka lopetti mahtikäskyllä tarhoista uskonnonharjoittamisen. Ei tarvitse enää piltin tuoda muassaan mattotilkkua ja kännykkäsovelluksesta tarkistaa Beetlehemin suuntimaa. Kotioloissa saa yhä alati iskä haulikuuron saattelemana ajaa äiteen ja mukulat hangelle pollaria odottamaan joulun kunniaksi. Siihen ei virkailija ota eikä voi ottaa kantaa. Ohjetta oli tarkasteltu ja se tulkittu kunnan parhaaksi. Vastustajat vetosivat traditioon. Vetoan myös traditioon ja kallistun Ukon kannalle, kas hän oli ylijumala. Moinen arvonimi herättää kunnioitusta. Toisaalta myös jumalan arpominen, kaikkien tuhansien joukosta, olisi oikeutta. Hyvällä tuurilla osuu oikeaan ja hyvä tuuri on jotain konkreettista, jota on vain onnekkaalla. Onneahan me täällä olemme tavoittelemassa.
Haittapuolena näen sellaisen sairaalaruokailmiön leviämisen henkimaailmaan: siis jotta ruoka maistuisi kaikille, se ei saa maistua millekään. Pitäisi jo pienenä oppia puolustamaan sitä omaansa, sitä ainoaa. Älä pidä muita, tai rangaistaan - en muista millä, kivitetään?
Loppujen lopuksi ehdotan, että jotta koska kun koiranpaska on ajallisesti sentään luonnossa monta viikkoa hajoamatta ja pituudeltaan usein jopa kymmen senttiä niin ongelman laajuuden korostamiseksi lue seuraavat teokset ja kerro muillekin:
Hawking: Ajan lyhyt historia
Hurme: Niemi
Nieminen: Siivoja (kunhan ehtii jakeluun)
Loppujen, loppujen lopuksi sanoisin Jussille, siis isolle, että syleilet maailmoja kuin kunnallispoliitikko. Menestystä toivotan näin ja jaksamista.
