Katsastus

Ei se Ijäksen, vaan Hyundain Espanjan katsastusseremonia.
Hyundai on nyt ollut espanjalaisessa rekisterissä uudesta kohta neljä vuotta. Se on raja. Lähes sattumalta vilkaisin aurinkolipan alle rekisteriotteeseen ja siinä se seisoi 30.11.2015 ensirekisteröinti. Voi kauheeta! Viikon päästä pitää leimata viimeistään.
Soitin aina avuliaalle Paulille, koska tiesin hänen asioineen konttorilla muutaman kerran. Se konttori on täällä ITV. Pauli lupas tilata ajan netistä. Pitää tietää rekisterinumero ja rungon numero. Lähiasemilla, Mihas ja Malaga, lähimmät ajat saisi tammikuulle. Pitäis ajaa yli kuukausi katsastamattomalla kaaralla.
On toki mahdollista mennä asemalle norkuamaan ilman ajanvarausta. Siis toimeksi! Kurvasin Mijaksen ITVn pihaan peloissani, mutta kuintenkin toiveikkaana. Pallolaajennus oli helpompi sulatella. Konttorissa oli kolme tiskiä vasemmalla ja ukkoja oikealla penkeillä kuin kirkossa. Suoraan edessä pönötti kaksi automaattia. Sinne rohkeasti. Pitää ensin ilmoittaa, onko varattu aika, sita, vai ei sin sita. Mutta mitä nyt unohtui, palaa lähtöruutuun. Ensin pitää valita kieli, otan englannin. Ja sitten eteenpäin: sin sita. Kysyy auton rekisterinumeroa: näpyttelyä. Ilmoittaa, että ei voi taata katsastusta tänään. Edelläsi on 72 varaamatonta. Taululla on 24 ja lapussani lukee 95. Siitä sitten istumaan ja kirja esiin: Leif  GW Persson. Puolen tunnin päästä ollaan numerossa 35. Sitten tapahtuu jotain merkillistä. Siitä eteenpäin ei ole varausnumeroilla ketään . Viiden minuutin päästä pääsen tiskille ja maksan 44€, joka tuntuu kohtuulliselta. Käpyttelen autolle ja jään seuraamaan taulua, jossa näkyy rekkari ja mille linjalle ajetaan. Muutama minuutti ja meidän rekkari, siitä linjalle 3.
Toimitus on kuin Suomessa. Tosin itse saa ajaa dynamometrille ja jarrutella. Insinööri puhuu selkeästi englantia. Pyörienvenkuttajalle ajan ja inssi ripustaa sivuikkunaan radiopuhelimen, menee itse portaita alas auton alle ja huutelee komentoja: heiluta rattia, paina jarrua, aja takapyörät venkuttimeen, paina jarrua, käsijarru... Äijä tulee ulos ja vie puhelimen. Aja odottamaan tuohon! Ja minä ajan.
Herra katsastusinsinööri tuo paperit ja hymyilee: tervetuloa kahden vuoden päästä uudelleen.
Veljenne huokaisee: kraziakset ja buenot.

Huomenna ja sunnuntaina on sitten Malagan koiranäyttely. Pääsen mukaan. Te kaikkihan tiedätte, että rakastan koiranäyttelyitä.
Kateellinen?

Olosuhteiden uhrit

Tea on toimelias frouva. Jos antaa vihjeen tästä tai tuosta, on homma jo hoidossa. Että jos mentäis Kuninkaan tielle kävelyretkelle. Jo kohta oltiin menossa, eli viime tiistaiksi oli liput varattu. Ei vaan käynyt meneminen. Liian kova tuuli, sanotaan. Liian vaarallista, selitetään. Pelkureille! Maailman vaarallisin vaellusreitti, sanotaan. Liian vaarallinen, jos käy pieni tuulenvire. Kyllä edes pieni vaarantunne sais pysyä uudistetulla Caminito del Reyllä. Riippusilta nähkääs saattaa heilahdella tuulella hiukan. Silloin tyttö huutaa hiiii! Piti sanoa: henkilö.

Vieraita paikalla  Coin, Andalusia. Aune-täti luottaa Finnairiin, vaikka Norski on halvempi. Malagaan voi toki lentää kummalla vaan tai vaikka jollain kolmannella. Purjeveneelläkin pääsee, jos pelkää jarrurusjälkeä. Tuli kuitenkin Aune ja kentältä haettiin. Aika hyvät kelit ovat suosineet matkalaista. Hyvin normaalia eloa on pidetty, mutta huomenna mennään tutustumaan Ojenin kylään, joka on tuossa matkalla Marbellaan, vuoren kupeessa vasemmalla. Itse ei olla käyty lain. Saattaa vilahtaa Antonio Banderas, jolla on siellä tuttuja.

Walesin tiikerit Don ja Keith olivat pitkällä viikonlopulla Alhaurinin Mirador-hotellissa. Sieltä jotenkin meille ajautuivat illaksi ja yöksi. Sapuskat laitettiin ja yhdessä syötiin. Aune laulatti poikia. Panin kameran videotallennukselle ja saatte nauttia sulosävelistä tekin. Tuli ihan mieleen se, kun Pekka Kuusisto laulatti Royal Albert Hallin brittejä. Hei uulia illallaa tai tuku tuku lampaitani, se ja sama. Oli hauskaa.

Fuengirolassa asuu ja poikkee paljon suomalaisia, osa tuttuja. Nyt oli vuorossa Aunen tuttuja Kake ja Eija. Päivänä eräänä käytiin Bingissä yhdessä lounaalla. Siinä tuli puheeksi Mummin lapsuuden toveri Merja ja että hän on nyt täällä myös. Siispä komennettiin koko lauma tänne meille. Bussiaikataulu vaan netistä tutuksi ja kohti Coinia. Helppo jäädä pois, kun on päätepysäkki. Olin vastassa ryhmää tänään aamusella. Maailma on niin pieni jotta. Tämän Merjan mies on Veljenne koulukaveri rakkailta kansakouluajoilta, Seppo. Siinä sitä sitten siunailtiin.

Yö nukuttu ja nyt aamusella käytiin, kuten luvattu, Ojenissa. Se on mainio valkoinen kylä, kun laskeudutaan vuorilta alas Marbellaan. Parkkipaikka löytyi heti, kas ei ole turistikausi. Melkoiset on korkeuserot pienessä kylässä. Ravintoloita piisaa ja etelän aurinkoa. Vauraan oloinen paikka ja kovin siisti. Käydään toistekin ja viedään turisteja.
Kotiin palatessa poikettiin Rondan keskustassa syömässä Bar Lunassa. Se on yllättävän hyvä ruokapaikka ja edullinen. Hollantilaiset olivat valloittaneet tänään ja pitivät melkoista meteliä. Mutta me paikalliset olemme baarimeluun tottuneet, Akaan Aunen korvia riipi.

Mummi Ojenin raittilla kuvaamassa.

Aune-täti kujalla.

Boukainville ja kaksi muuta väriläikkää valkoisessa kylässä.

Nyt osaat suunnistaa Mondassa. Me olimme Bar Lunassa.

Takaikkunassa on tarra: On vain yksi ja H-D-logo. Hyvin
on ymmärrettävä ... suomalaiselle.