Proud Mary, mikä lie Maria, piti juhlat jokirannassa. Nuoriso riehu perjantaina, keski-ikäiset lauantaina ja sunnuntaina oli paellaa ja flamenkoa. Lauantaina poikettiin ja Asko kun oli kylässä, sai hän myös kulttuuripläjäyksen. Gallardolla sitten syötiin ja liemiruokia nautittiin, perinteisesti brittiseurassa.
Seuraavana aamuna lähdettiin Askon kaa Malagaan ja otettiin Willy tien ohesta mukaan. Huono oli moottoripyörä ja polkupyöränäyttely. Ei enää ensivuonna ole kohteena. Marraskuussa on retro-show ja sinne pitää mennä.
Caballeros
Muulit vetää rattaita. Syytä olla koulutettuja ettei karkaa käsistä.
Noissa klassisissa sarvissa olis kiva roikkua, kun vauhtia on pari satasta.
Mitä lie draamoja. Yksi dee väliin ja merkitys muuttuu pornahtavaksi. Vaan useasta valokuvasta saa sopivalla ohjelmalla laajakulmakuvan. Veljellänne on kamera niin vanha, että mitäään automaattista panotoimintaa ei ole, vaan kuvia räpätään siten, että menevät hiukan päällekkäin ja ohjelma hoitaa loput.
Ilmoitusluonteinen toteamus: tulemme käymään Suomessa elokuun 13-18 aikana. Tuodaan Jerry ja Janna mukanamme täältä lomalta.
Uima-altaan puhdistusjärjestelmän pumppu temppuili ja en itse arvannut kuin suodattimen puhdistaa. Ei auttanut. Illalla poikettiin Alozainassa Willyn ja Carronin kanssa ihan pikku kaljalla ja tullessa Gallardolla. Tuli allasongelma puheeks ja kohta oli pari ukkoo tulossa korjaan pelit. Gallardon setä purki pumpun ja otti tukkivat roskat pois propellista. Nyt sylkee taas vettä miehekkästi ja imuri vetää ihan hurjasti. Hyvä homma.
Huomenna mennään Willyn kaa Marbellaan Triumph-kauppaan. Ihan vaan tutustuun.
Sunnuntaina on Malagan messukeskuksessa motskarinäyttely. Pitää päästä. Tahtoo! Oltiin viime vuonna ja nyt taas.
Lauantaina on joenvarressa feriat. Meiltä matkaa viissataa metriä. Jos muistan ottaa kuvia, panen tulemaan.
Monenlaista on taas luvassa. Tosi nastaa!
Tapahtui niinä päivinä, että kedolla oli paimenia paimentamassa
lampaita. Ja veljenne ilmestyi heille ja mastifit alkoivat räkyttää.
Pohjoiseen. Tuolla kahden laen välissä kulki reittimme
korkeimmillaan.
Tällainen on katse itään. Kirkkaalla kelillä näkyisi ehkä meri Malagan liepeillä.
Katse lounaaseen, vasemman kukkulan laelta.
Etelään näyttää tältä, sieltä kukkuloiden välistä.
Tässä on naama kaakkoon ja Lumi katsoo pupuja.
Länteen on rintamasuunta ja näkyvissä hiukan Alozainan kylää.
Pauli soitti muutama viikko sitten, että onko kunto kohdallaan, jos mennään seisoon radanvarteen? Olin heti ehdottoman valmis ja jo kohta iloinen mahdollisuudesta seura Jerezin MotoGP'n aika-ajoja paikanpäällä. Mehän tiedämme, että töllötin latistaa näkymän ja antaa vaisun kuvan vauhdista. Jussi oli hommannut mahdollisuuden vierailla varikolla. Ei onnistu ihan tavalliselta taatelintallaajalta. Punakulli vai oliko redpulli tarjos!
Mika oli villinkortin kuskina paikalla ja tavattavissa. En äijää nähnyt, kun oli lehdistötilaisuudessa just sillon. Pysähtyi kuitenkin kohdalle radalla. Ajatteli: jaa, Niäminen on tuolla, minä toppaan tähän ja vähän runtasen! Ei jäpötä Kotari kuivalla asfaltilla, ninkun ois kytkin luistanu. Veljenne Harrikassa oli joskus sama vaiva? Jämerämmät resoorit ja uudet korkit levyihin, kyllä se siittä.
Väenpaljous saattaa ahistaa ahdasmielistä ja rajoittaa näkymää vapaamieliseltäkin. Halvin lippu oli muuton 60€, sillä pääsee rinteeseen.
Mainio kokemus, mutta vaatii kestävyyttä: ennen aamukasia lähdin ja iltakymmeltä olin kotona.
Kovasti pitää kiittää Paulia, Jussia ja Seppoo mahdollisuudesta ja ylen hyvästä seurasta!
Moto3''n ohjaamo on ahdas.
Onko tämä poliklinikka?
Tohtori itse ei ollut paikalla.
Jos vaihdat paikkaa kesken
kaiken, on syytä olla pitkä.
Kallistuskulma on se klassinen:
korva maassa.
Näytöt ovat suuria ja tilanteen seuranta mahdollistuu.
Selostaja molkottaa konekivääriespanjaa.
Mika treenaa lähtöä. Nousi ukko ruudusta 19 sijalle
kymmenen. Molemmat tallikaverit jäi taakse, hyvä!
Ja kun KTM on enemmän sellainen monttupyörä, eikö?
Jee! Toissa viikonloppuna oli Fuengirolassa kansainväliset ruokabileet.
Suomellakin oli osasto. Pihalla laittoivat menemään loimulohta.
Amerikan osastolla laiteltiin Trumb-burgereita.
Argentiinalaiset grillas kokonaisia lehmänkylkiä.
Kuva lienee Uruguain osastolta, sikavoittoista.
Väkeä oli liikkeellä viljalti, voi sanoa, että meidän mielestä liikaa. Jonot oli mittavia. Istumapaikat kortilla. Uruguain sikajengikin olis myyny moninkertaisesti, jos kansa olis tienny mistä ostaa. Useampi myyntipiste ja yksi reipas urugualainen ohjaamaan kansaa tiskille: liha käteen ja rahat pois! Grillatun läskin tuoksu herätti halun ja epämääräinen jono/myyntitapahtuma sen veivät.
Kivi ja kukka, luonnollisesti.
Vajaa kilometri merenpinnan yläpuolella ollaan. Miksi
roomalaiset rakensivat tiensä näin ylös?
Liitovarjolentäjien iloksi?
Lasse: tätä reittiä pääsee lähes huipulle,
yli 1,5km merenpinnasta.
Mitä onkaan reitin varrella.
Tässä on espanjanpoika sahannut
marmoria irti kalliosta. Señoritat keräävät
villitimjamia tuleviin keitoksiin.
Sunnuntaina oli aikamatka ja aika matka. Pauline ja Willy ajeluttivat meitä vanhaa Rooman vallan aikaista tietä lähtien liki Casarabonelaa ja päätyen lähelle Joroxin kylää. Ehdottomasti jo Casarabonela on komea kohde vierailla, oikea valkoinen kylä vailla töykeitä turisteja tai mamuja.
Pientä, päällystettyä tietä kapusimme ylös yhä alati. Kas, kymmeniä autoja, telttoja, ihmisiä ja pärinää rikkomassa rauhaa vuoren huipulla. Motskarikisa ei missään. Willyn kanssa heti katsomaan!
Koko joukko starttasi kerralla tielle ja siitä polulle. Kilpailu oli kyseessä, mutta millä säännöillä? Sinne katosivat kukkulan taa.
Me jatkoimme päällystämätöntä, yhä kapenevaa tietä ylös vuoren kuvetta. Roomalaistien alussa oli kyltti, jota en älynnyt kuvata ja alkuperäistä kivetystä oli hiukan jäljellä. Siitä lähtien tie oli lohkottu vuoren rinteeseen ja Pauline, joka oli, jo edesmenneen, miehensä kanssa tutustunut tien historiaan, vakuutti, että alla on koko ajan solid rock eikä mikään rolling stone. Pudotusta oli useita satoja metrejä monin paikoin. Uskoni roomalaiseen tieinsinööritaitoon oli kokoajan vahva, mutta koetuksella. Hetkesi helpotti, kun pysähdyttiin ruokailemaan aitoon pick nick -tyyliin.
Willy siirtyi puikkoihin ja mummi varotti kaahaamasta, koska juuri oli ruokailtukin. Ylenantava kyytiläinen ei sovi leppoisaan ilmapiiriin, ei! Vuorelta pudonnut lohkare aiheutti ylimääräistä vaivaa. Pauline kävi mittaamassa mahtuuko auto rotkon ja lohkareen välistä: tilaa oli useita senttejä ylimäärin ja pudotusta niillämain ehkä kolmesataa metriä? Jäin suosiolla autosta kriittisellä hetkellä ja olin tiennäyttäjänä. Kukaan ei pudonnut.
Marmorilouhos oli aivan tien varressa ja paja hiukan alempana. Tie siitä eteenpäin oli jo varsin laadukas ja kohta päästiin pikitielle kohti Joroxia. Piti poiketa kylässä kaljalla, mutta siellä oli feria ja ylettömästi väkeä. Poliisisetä hätyytteli meitä häipymään ja Pauline käänsi Mitsubishi Monteron siinä postikortin päällä ylen näppärästi. Matka johti siitä kotia kohti ja saimme päiväkaljat tutussa kotibaarissa, Venta Gallardo.
Autoasiantuntija saattaa kysyä: mikä on tämä Montero. Minä sanon sinulle. Se Pajero, mutta espanjankielisissä maissa Montero, koska pajero tarkoittaa runkkaria.
