Kohti Sveitsiä

Lumihuippuiset vuoret siintävät edessä. Hiihtokelit on yhä Espanjassa.
Alempana lämmintä silti parikymmentä.

Jonniinverran ajettiin tunneleissa. Kun mittaa on kymmenen kilometriä,
tunnelma muuttuu epätodelliseksi.

Keskiviikkoaamuna lähdettiin matkaan. Tavoite oli päästä Ranskaan tai ainakin Barseloonaan. Ajokeli oli mitä mainioin. Sierra Nevada, jo sata kilsaa meiltä, antoi viitteitä pohjoisen kylmästä ja karusta luonnosta. Oli tällätty luminen huippu turistille töllisteltäväksi. Granada ohitettiin vaudilla, siitä kohti Valensiaa. Tiet on hyviä ja tasaisia, mutta mutkia riittää. Osa on maksullisia: vitosen ja kympin väliin per sata kilsaa. Polttoainekulut ovat pienemmät kuin tiemaksut. Eihän me päästy Ranskaan, vaan jäätiin Tarragonaan yöksi. Ruokailu oli espanjalaiseen tapaan varsin vaatimaton toimitus. Ranskan-äijät naapurissa piristivät tunnelmaa jutuillaan. Olivat menossa Valensiaan turnajaisiin? Ikämiehiä: yli kasikymppisiä. Ei selvinnyt taistelivatko itse!
Aamulla kiiruusti pystyyn ja kohti Sveitsiä. Matkaa oli vastassa reilu tuhatkakssataa. Ranskassa tie maistui Hyundai'lle. Sveitsin rajalla ajatettiin sivuun. Osta poika tarra akkunaan: neljäkymppiä. Jos et osta, painu takasin mistä tulitkin. Ostin! Matkan ainoa stau odotti Lausannen kirkolla. Puolitoista tuntia paikallaan ja sitten, kuin taikaiskusta, väki lähtee liikkeelle. Shell--huoltoasemilla on avoin wifi matkalaisille ja sieltä kerroimme matkan etenemisestä Sveitsiläisille. Pena kyllä soittikin kun meitä ei kuulunut. Se Lausannen ruuhka söi pari tuntia. Yhdeksältä oltiin perillä ja Pena oli varannu huoneen valmiiks. Kamppeet huoneeseen, iltapalalle ja nukkuun. Aamupalalta pari ukkoo lähti ajaan Bemaria Suomeen ja me lähdettiin kohta Säntis-vuorelle. Tunnettu suomalainen Alppinisti Rauno Säntti oli ensimmäisenä kiivennyt vuorelle, lienee ollut vuonna 1830 ja mukaansa oli kukkula saanut nimen.
Me astuimme koriin ja naruhissi vei ylös. Ylhäällä syötiin lounas ja katseltiin maisemia. Valokuvia otettiin. Kori tuli alamäkeen kuin Sarvis-ahkio ja jo kohta ajettiin kolmen auton letkassa Wildhaus'iin. Jätettiin espanjalaisia tuliaisjuomia Chalet-Siiri'lle ja siitä vanhukset päiväunille.
Illalla syötiin erinomaiset päivälliset asiaankuuluvine juomineen naapuriraflassa. Meikäläinen maastohousuissa ja muut pukeutuneina asiallisesti. Ravintola oli ties monenko tähden, mutteivat heittäneet ulos. Hovimestari ilmoitti, että alakerran klubilla soittaa pikimusta blues-mies amerikasta orkestereineen puoli kymmenestä. Soittipas kovaa. Veljenne on valmiiksi puolikuuro, että meinas tulla kokonaan kuuro. Lähdettiin Sonnen kellariin ja siitä tietty unten maille.
Aamulla kerättiin kamppeet ja pakattiin autoon. Hyvästien jättö on aina kova paikka, varsinkin kun ei tiedä koska taas nähdään. Suomi 100-vuotta voi olla seuraava teema.
Kiitokset: Eija, Pena, Anne, Mikko ja Siiri!

Sveitsi, tuo käkikellojen luvattu maa. Taustalla hiihtokeskus.
Nuoriso ja ihan pienet nukkuivat Chalet Siiri'llä. Rymyporukka
 pantiin  Hotelliin.

Säntis-vuori oli kohde!
Tuonne ylös vei matka. Penan
kanssa tarkistimme vaijerit.
Oli lainassa Koneen haalarit
ja Sveitsin hissintarkastuslaitoksen
virallinen asiakirja.

Kun vaijerit oli tarkastettu,
naiset saattoivat astua alukseen
ja matka ylös alkoi. Parempi
vara kuin vahinko.

Säntis-tuotetteista paras!

Mikko ikuistaa Eijaa, kun takana on rankka taivallus vuorelle.
 Ei merkkiäkään uupumuksesta! Jaa'a, onko poskipunaa vai
punaiset posket?