No niin

Missä nyt mennään?
Meillä on sellanen epeli padissä, että näkyy paljon Suomen kanavista ja muutama BBC.  On myös VPN mallia Freedome F-securelta. Ite se ohjelma on BooxTV. Tosin viime aikoina tökkinyt, kun ovat riidoissa viimeisen omenafirman käyttispäivityksen kanssa.
Toisaalta YLE-Areena on ollut mukava varasto katsella sarjoja ja seurata uutisia. Enää ei onnistu ulkomaisten sarjojen katselu. Tekijänoikeussyistä YLE on riidoissa tämä Freedomen kanssa ja esti meitä olemasta virtuaalisesti Espoossa, jolloin sarjojen katselu ei onnistu. On olemassa ulkomaalaisia VPN-järjestelmiä, joita YLE ei kaiketi voi manipuloida. Ovat tosin maksullisia nekin ja veljenne vastaavasti köyhä eläkeläinen. Kun vakkari asuinpaikkamme on Guaro, Malaga, Andalusia, Espanja, niin nyhtääkö Suomen valtio veljeltänne myös sen veron, jonka nimeä en muista, mutta jonka pitäisi mahdollistaa YLEn ohjelmien katselu. En ole katkera, mutta kuitenkin maksan veroni Suomeen. Sinivalkoinen kotomaani maksaa terveydenhoidostani täällä vihdoin kuuskymppiä kuussa, on the moon, Espanjan valtiolle, josta en vastaavasti ole katkera.
Mutta iloisempiin asioihin: tulin nauttineeksi yliannoksen iloa ja riemua. Vaikka BooxTV tökki, katsoin peräperään kolme jaksoa pitääkö olla huolissaan. Kari kehui suomalaisen teeveehuumorin pelastajaksi. Symboolisesti haluan yhtyä ja vain mielipiteeseen. Hyvät ja huonot uutiset on jees, mutta happamampi. Jos joku meistä on nähnyt BBCn QI’n, Quite Interesting, menee mielestäni tämä pitääkö olla huolissaan, POH, raikkaudessaan kohisten ohi.
 Paneliohjelma on myös QI. Pisteitä saa, kun antaa mielenkiintoisen vastauksen, hölmöön kysymykseen. Jos vastaa ”oikein”, siis odotetusti, pisteitä menee. Vakiojäsen Alan Davis on usein reilusti miinuksella. Puh.joht. on ollu Steven Fry, mutta nyt uusi pomo on yks nainen, en muista nimeä, on ulkopaikkakuntalainen. Toksvin?
POH on raikas. Puh.joht. on lintuniminen, en taaskaan muista, Jenny?, iloinen kuin kuin pääskynen autereisella taivaan selällä. Pysyy vauhdissa mukana ja saattaa seurata rönsyilevää kommentointia, muttei vakavana. Naurukohtaukset lisäävät työlleen omistautumisen nostetta. Hyvä tyyppi, usein ainoa nainen paneelissa.
Miikka Nousiainen jaksaa hymyillä ja leuhkia olemattomilla sosiologian opinnoillaan. Silti oivan sosiaalinen. Sekun aukasee suunsa, takaan että puree. Vetää porukan mukaan. Ei koskaan tylsää hetkeä.
Mielensäpahottajan kirjottanut, en muista nimeä, ei ole tyhmä. Nauraa estoitta. Kieltämättä hauska, vaikkei se elokuva ollut hyvä. Kirja ehkä on, pitää tutustua. Tuokaa joku mukana. Ehkä löytyy jo anttivaarista sopuhintaan.
Kari Hotakainen on hyvin selvästi provokaattori, kun lukee juttunsa töksösti suoraan arkilta. Yrittää olla yksi-ilmeinen, mutta epäonnistuu riemukkaasti. Mallikkasti hullu, ohjelman hengessä.
Kirjailijat on hauskoja. Toivoisin, että eräänä aamuna heräisin kirjailijana. Ja sitten minäkin olisin hauska, oivaltaisin heti sanoa nokkelasti enkä vasta kotona keksisi, että noinhan minun olisi pitänyt sanoa. Harmittaa. Sitten ei enää, kun on kirjailija. Eikä mikä tahansa kirjailija, vaan ehdottoman naurettava kirjailija. Sanoisipa kustannustoimittaja, että tämä teidän käsikirjoituksenne oli aivan naurettava. Niin minä sanoisin: no niin!
Kirjoitin jutun ilman muistitukia. Nimiä en muista, kuin vahingossa. Muistin yhtäkkiä ettei Bookxteeveessä ole koota ja poistin ne.

Videossa on vuoristokoira Lumi kukantuoksun jäljillä.

Rakennevika luojanluomassa

Mimosa. On sillä toinenkin nimi?

Onko tämä eukalyptus?

Huhtikuun puoliväli ja vuorella lumihuippu. Paikalliset ihmeissään.

Andalusian villi luonto avautuu vähitellen mamulle. Sateisen kevään jälkeen vihreys ja keltainen kukkaloisto herättää urbanisoituneenkin sielun unesta ihailemaan luonnon estetiikkaa.
Vieraita on poikennut. Jussi ja Aune vilkastuttivat arkeamme raikkaalla olemuksellaan. Jussia kannustin aamulenkille mukaan ja onnistuin usein. Vanhus valitteli, kun paita kastuu vaikkei sada pisaraakaan. Tottuneena vuoristokiipeilijänä pyrin hengittämään pitkin vedoin jottei Jussi huomaa oppaansa hengästyvän. On todettava, että meiltä kun etenee, on kohta vastassa ylämäki ja toinenkin.
Mummi laittaa vieraille kohtuullisen herkullisia ruokia ja veljenne niitä myös saa nauttia. Pyrin tarkkailemaan painoani aamupunnituksin. Nyt, vieraiden lähdettyä, on jo kahtena aamuna paino ollut alle yhdeksänkymmentä. Vuosi sitten keikkui noin 86kg paikkeilla. Vatsanseutuvilla on peilikuvassa havaittavissa eitoivottua pyöreyttä. Liikkumalla ei pusty polttamaan herkkuruokien kaloreita, ei vaikka kulkee rinnettä ylös ja alas. Koirakin väsyy ja läähättää. Ihmisessä on rakenteellinen virhe: aukko, josta ruoka ahdetaan sisään, on suurempi kuin aukko, josta jäte poistuu. Näin ollen matkalle jää vararavintoa, vaikka Mercadonan hyllyillä saatavuus tuntuu olevan taattu ja edulliseen hintaan. Ihmisen perimä varautuu yhä mahdollisiin pulavuosiin. Toki on pulavuoden tulossa, meininki ja meno on jumalatonta.

Jussi ja Maritta poikkes eilen. Vuokrasivat auton ja ajoivat vuorille. Kotioloissa molemmat suosivat automaattivaihteisia ajoneuvoja. Andalusialainen ei ole sinut automaatin kanssa. Autovuokraamoissa ei ole juuri tarjontaa automaateista.
Jussi pysäytti maataloustyökoneen lailla rouskuttavan diesel Meganen meidän portille ja antoi siinä runsaasti löylyä, jottei raktori sammuisi jyrkässä ylämäessä lähdettäessä. Selvästi eleettömämmin olisi automaatti noussut ahdingosta. Sitä yhdessä ihmettelimme, että mitä pelkäävät hombret. Meneekö autoilu liian helpoksi, kun ei voi itse tehdä laskelmia ja valita välityssuhdetta runsaasta valikoimasta.

Mukava on täällä katsella lehdistä autojen ja moottoripyörien kuvia. Voi yrittää myös lukea. Miksi niin on mukavaa? Kas, laitoin Jussille lehtiä mukaan ja havainnoimme hinnat: 1.50€ - 4.95€. Suomessa lienee haitari 10€ - 15€.
Kännin voi ottaa mukavasti viinistä 1€/plo ja aamuksi ibuprofeenia 40kpl pakkaus/1.95€.

Jos katsoo kauempaa

Nyt aion katsoa kotikylää kauempaa. Syntymäpaikakseni on merkitty Sääksmäki ja se on paljon komeampaa kuin jos olisi Valkeakoski, kurja kylä kulttuuripitäjän laidalla. Espanjalaiskirjailija Zafon’in, neljä kirjaa, jälkeen kirjavarastosta löytyi Ari Sirenin Elämää portin kahta puolta, Valkeakosken paperiteollisuuden 125 vuotta. Mukavasti kirjoitettu tietokirja, varsin eleetön eli toteava. Sisällissotakin tuli ja meni, punasia kuoli näin monta ja valkosia näin. Paperin tekeminen on teoksessa pääosassa.
Jotta Valkeakoski on yleensä olemassa, paino siirtyy nimen loppuun - koski. Siinä voima ja vesistössä kuljetusreitit raaka-aineelle. Sijoittajilta löytyi rahaa, kun oli voittoja jaossa. Myllyjä oli koskessa ollut toki jo aiemmin.
Tehtaan varjoon kasvoi kylä valtoimenaan ja jo kohta oikein suunnitelmallisesti. Tehdas oli keskipisteessä ja elinehto. Tehdas haisi, satoi lunta kesälläkin, mutta takasi elintason nousun paikkakunnalla. Enää ei paska haise ja teollisuustyöpaikkoja on niukasti verrattuna huippuvuosiin.

Kotikylän menoa seuraan nyt sosialistisesta mediasta ja kyllä suu vetää helposti hymyyn. Menee hyvin, kun olemattomista asioista saa suuren mediatapahtuman. Piruuttani osallistun, milloin latteuksilla, milloin piikeillä, mutta harvoin asiallisesti. Tämä sos.med. on sellainen foorumi, että asiallisuus on jo kadonnut luonnonvara. Sitäpaitsi hyvin vittuiltu, on puoliksi totta, häh?
Raikkaan tuulahduksen ja todellisen kevään tuovat muassaan hangen alta paljastuvat koiranpaskat. Siitä riemu ratkeaa. Tänä vuonna oman mausteensa toivat Kanisaaren jylhät maisemat, keskeisellä paikalla Lotilanjärvelle auratun kävelytien kuvauksissa. Jäälle kakkivan koiran omistaja oli kevään inhokkiykkönen.
Suuren huomion, luonnollisesti, sai kuormuri parkissa Koskikaran edustalla. Logistiikkaan perehtymättömät rekaksi kutsuivat. Ei liene rekka, luulisin, jos kuvat liittyivät tapaukseen. Raivokasta vääntöä puolesta ja vastaan. Suomi maana ja Valkeakoski sen kaupunkina ovat rakenneongelmakentässä mittaluokka jossa kolme autoa aiheuttavat ruuhkan. Yllättynyt olen yhden, tosin kookkaan, auton mahdollisuudesta aiheuttaa mediamylläkkä!
Viimeisenä tarjoilee laadukasta draama kunnan viranhaltija, joka lopetti mahtikäskyllä tarhoista uskonnonharjoittamisen. Ei tarvitse enää piltin tuoda muassaan mattotilkkua ja kännykkäsovelluksesta tarkistaa Beetlehemin suuntimaa. Kotioloissa saa yhä alati iskä haulikuuron saattelemana ajaa äiteen ja mukulat hangelle pollaria odottamaan joulun kunniaksi.  Siihen ei virkailija ota eikä voi ottaa kantaa. Ohjetta oli tarkasteltu ja se tulkittu kunnan parhaaksi. Vastustajat vetosivat traditioon. Vetoan myös traditioon ja kallistun Ukon kannalle, kas hän oli ylijumala. Moinen arvonimi herättää kunnioitusta. Toisaalta myös jumalan arpominen, kaikkien tuhansien joukosta, olisi oikeutta. Hyvällä tuurilla osuu oikeaan ja hyvä tuuri on jotain konkreettista, jota on vain onnekkaalla. Onneahan me täällä olemme tavoittelemassa.
Haittapuolena näen sellaisen sairaalaruokailmiön leviämisen henkimaailmaan: siis jotta ruoka maistuisi kaikille, se ei saa maistua millekään. Pitäisi jo pienenä oppia puolustamaan sitä omaansa, sitä ainoaa. Älä pidä muita, tai rangaistaan - en muista millä, kivitetään?

Loppujen lopuksi ehdotan, että jotta koska kun koiranpaska on ajallisesti sentään luonnossa monta viikkoa hajoamatta ja pituudeltaan usein jopa kymmen senttiä niin ongelman laajuuden korostamiseksi lue seuraavat teokset ja kerro muillekin:
Hawking: Ajan lyhyt historia
Hurme: Niemi
Nieminen: Siivoja (kunhan ehtii jakeluun)

Loppujen, loppujen lopuksi sanoisin Jussille, siis isolle, että syleilet maailmoja kuin kunnallispoliitikko. Menestystä toivotan näin ja jaksamista.

Hanuja ja mimmejä

Sierra de la Nieves sai juurikin kansallispuiston arvon ja
esittää turistille parastaan

 Vieraissa kävivät Sakke ja Sirpa ynnä Make ja Nina. Munia maalailtiin hengessä, vaan ei oikeesti. Myös kävivät Kaitsu, Mari ja Juho riemastuttamassa. Hannun kuljetuspalvelu vei Rondaan ja Setenil de la Podegas'iin. Matka kävi mutkaisinta mahdollista reittiä. Jos on taipumus matkapahoinvointiin, reitti on haastava. Hannu tosin oikoo mutkat espanjalaisen suoraviivaisiksi, siis matka joutuu.
Koko joukolla söimme pääsiäislampaan ja naapurin William, Poulinen kera, tuli rääppiäisiin. Juotiin maljoja, paitsi Kaitsu. Veljenne myös vältti kohtuuttoman kumaran, kas aamulla oli hän kuljettaja matkalla lentokentälle.

Hanut päivystää

Hidalgo kadun aurinkoisella
puolella

Rondan sillalla

Pikataipaleet takana ja elämä edessä

Pressa ja Englanninhanu-Willy

Musikaalisävelmiä

Diana kerran mummille kertoi, että tuttu oopperalaulaja tulee poikkeen Marbellaan. Mennäänkö kuunteleen? Mummi oli lähdössä heti kohta. Diana hommas liput ja me ei sen enempää kyselty mikä on meininki. Tämä Mike Sterling on jollain lailla Dianan ja Gurneyn tuttu ja oli herralla pari daamia mukana. Kiertävät maailmaa tällä kokoonpanolla, kun muilta töiltään ehtivät.
Esiintyivät ravintolan musiikkisalissa Avanto Events, la Cala de Mijas'issa.
Erinomaisen ammattitaitoinen ryhmä. Outoa, en tuntenut myötähäpeää kertaakaan. Encore'na vetäsivät mummin mieliks Queen'ia.

Puhelimella näppäsin videonpätkän ja samassa oli muisti täynnä. Sen paremmin editoimatta laitoin sen tohon alle.

Kirjallisia huomioita

Kaikenlaista kirjallisuutta nautiskeleva eläkeläinen, veljenne, kiinnostui espanjalaisesta kirjallisuudesta ja se lienee johtunut asuinpaikasta. Olin aikoinaan lukenut don Quiotten, mutta siinä se sitten oli, espanjalaiset kirjat. Olin odottanut rämpimistä raskaan kirjallisuuden suossa, kas olin ennakkoluuloinen. Kaikki te, jotka luette ruotsalaisia dekkareita ja amerikkalaisia best seller’eitä sekä yritätte pidättää aina silloin tällöin itsellenne mahdollisuuden kotimaiselle, uudelle ja vanhalle, huomaatte, että espanjalainen virkistää ja koukuttaa. Pitää lukea yömyöhään ja sammuttaa valot vasta kun kirja on jo pari kertaa kopsahtanut nukahtaneen rinnuksille.

Ensin osui kohdalle Ildefonso Falcones’in Meren katedraali. Meren Pyhän Marian Katedraalin rakentamisen ympärille koottu kertomus yhden miehen sodasta, vastaan sen aikaista maailmaa maaorjineen ja kartanonherroineen, inkvisition varjossa. Se luo masentavan kehyksen verrattuna tämän päivän vaikkapa poliittiseen näpertelyyn. No, Sipilähän on pelle ja olisi ollut päätön hetkessä 1300-luvun Espanjassa. Ilmeisen tarkkaan on Ildefonso lähteensä tutkinut ja tuntuu tarina uskottavalta. Jottei lukija aivan masennu, kirjailija tiputtelee pikku piristyksiä sinne tänne. Nyt kun olen tunnustautunut Falcones-fani, pitää poiketa kirkolla, kun seuraavan kerran Barcelonassa poikkee, veljenne ja mummi.

Fuengirolassa on kirjakauppa, Hemingway, jota pyörittää suomalainen pariskunta. Kirjat on suomenkielisiä sanotaan kahdeksankymmenprosenttisesti. Ukko vieläpä lukee ahkerasti ja saatanallisesti ujuttaa veljenne matkaan pari, jopa viisi kirjaa per käynti. Falconesista kauppiaalle kerroin ja lähteissä oli mukana Carlos Ruiz Zafon’in Tuulen Varjo. Lisää espanjalaista, hyvää lukemista, sanoi kauppias.
Hiukan oli vaikea päästä sisään ja tuntui raskaalta. Luin kuitenkin eteenpäin ja maailma alkoi kirkastua. Kohta oli ajatus, että tätä pitää saada lisää. Mummikin luki Tuulen Varjon ja oli koukussa. Zafon on siitä mainio veijari, että on kirjoittanut neljä teosta tämän teeman ympärille: Tuulen Varjo, Enkeli Peli, Taivaan Vanki ja Henkien Labyrintti.
Kirjat voi lukea tuossa järjestyksessä, niin teki veljenne. Aikajana on Francon hallussa, sisällisodasta kuuskytluvun puoliväliin, noin. Veljellänne on Henkien Labyrintti meneillään eikä pidä kiirehti, vaan naatiskella. Eli ajassa voidaan liikkua vielä laajemmalti. Kaikki kirjat voi lukea myös yksittäin, mutta jää paljosta paitsi jos vain yhden lukee. Ajassa teokset menevät lomittain ja ikäänkuin selittävät toisiaan. Tarina saattaa muuttua, jos lukee kirjat eri järjestyksessä? Jännää, kuka kokeilee? Kun saan tuon viimeisen luettua, aion lukea Tuulen Varjon uudelleen ja luulenpa, että se on kokonaan toisenlainen kuin ensimmäisellä lukemalla.
Henkilöt ovat mainioita, varsinniin Fermin, joka on mestarillinen sanaseppo. Nousee veljenne suosikiksi, päähenkilöksi.
Francon aika Espanjassa ei ollut tavallisen kansan juhlaa. Monissa kohdin meno on synkkää, mutta toivo elää.

Veljenne on kovin ylpeä itsestään, kun sai teoksensa viimeisen sanan naputeltua. Tarina on siinä, mutta ei valmis. Alku pitää muuttaa loppuun sopivaksi. Kun veljenne aloitti, ei ollut harmainta hajua kuinka lopettaa. Alku ei oikein istu kokonaisuuteen ja vaatii uudelleenarvioinnin. Alli on ansainnut uuden alun.
 Outo on teos, mutta niin on tekijäkin?

Estepona Selwo Aventura

Mia, Topi, Jerry ja Janna käytettiin tutustumassa vangittuihin villieläimiin Esteponan Selwo Aventurassa. Meiltä on matkaa kohteeseen vain reilu 50km. Lyhyemmän matkan päästä löytyy Fuengirolan Bio Park, joka on paljon pienempi ja siistimpi. Kalliita ovat molemmat. Selwo maksoi neljältä aikuiselta ja kahdelta lapselta 182€ sisältäen safarin. Safari ei ollut hintansa väärtti: tunti auton lavalla, keskellä tarhaa? Kävellenkin näkee kaiken mikä on sen arvoista. Alue on tosin laaja, jotta kävelemistä piisaa. Viisi tuntia hurahti meillä. Lapset tykkäs, vanhus oli varovaisen pettynyt.

Lauma villejä (homo sapiens)
menossa katsomaan toisia.

Gebardi, tuttu Kummelista. Kun tulee nälkä, juoksee kiinni
saaliin. Keikoista puolet onnistuu.

Villiaasi. Saisiko vaaleissa enemmän
ääniä kuin Sipilä. Olisko viisaampi?

Jonkinlainen pässi. Hallitukseen
sopii sekin. Puolustusministeri?

Valpas olemus, selvästi
epäpoliittinen.

Riikinkukko. 

Mummi uskalsi koskettaa

ja muut perässä.

Muinaisjäänne: karvainen luupäälintu. 

Onko tämä sihteerilintu?

Ilmeistä päätellen oli kivaa.

Tämä eläin kärsii korkeasta
verenpaineesta.

Haluan lisää heiniä!

Korppikotkia

Janna oli otettu, kun apinat teki itsensä tykö.