tiistai 12. syyskuuta 2017

KEVA yllätti kivasti

Keva lienee eläkevakuutusyhtiö. Lyhenne tuo mieleen keskivartalon. Tämä vuodatus liittyy siihen edelliseen juttuun residencia'sta.
Oletin, vastoin parempaa tietoa, että kun soitan keskivartaloon, saa olla jonossa ylen aikaa. Olin väärässä. Omalla puhelimella en päässyt ulos Espanjasta. Syy arvoitus. Otin mummin luurin, jossa on vielä Sonera-liittymä. Se yhdisti kotimaahansa sulavasti. Kolmannen hälytysäänen sammuttua kuului outoja: Keva vaihde. Olin hämmentynyt mutta pystyi selittämään asiani.
 Jasså, sanoi vaihde, käännän maksuihin. Sitten nauhoitus komensi antamaan arvion Kevan toimista, kun puhelu on muuten lopuillaan, och samma på Swenska. Vain kaksi hälytysääntä ja maksutäti vastasi.
Esittelin korrektisti itseni ja kerroin vaihtaneeni eilen tilinumeroa ja pankki on täällä Espanjassa. Olis tärkeää, että jo seuraava eläke tulis tänne 20.9.
Joo, ne maksut lähtee tänään, mutta minäpä tarkistan, hetki uno momento por favor
Kyllä ne sinne tulevat, tili näkyy vaihdetun
Kiitos vaan nin perkeleesti, siis hyvä

 Näin yllätti keskivartalo. Kun sen kehitysaluelaivaston (KELA) saatte vielä ruotuun, niin ehkä aurinko näyttäytyy myös pohjolan perukoilla tai Irma. Mono sanoi, että Irma ei ole katu-uskottava nimi hirmumyrskylle. Yhdyn edelliseen puhujaan. Tosin vain symboolisesti ja ehdotan nimeksi Irmeliä. On paljon rajumpi: 80m/s ja ylikin. Kollega, joka veljeänne pamautti käsilaukulla päähän kesken monistusrupeaman, oli Irmeli. Irmeli ei muista koko tapausta vaikka veljennehän se oli pökerryksissä ja ei kuuluis muistaa. No hard feelings Irmeli, voi olla ettei koko tapausta ollutkaan. Kun jotain juttua tarpeeksi kertoo, siihen uskoo itekin. Monia tarinoita tulee myös käänettyä minä-muotoon ilman omaa kokemusta. Saattoi olla että Irmeli pamautti vaikka Pertsaa, ehkä.

Käytiin sitten myös mummille vaihtamassa vakuutus omavastuuttomaan. Mutta aikaa palaa. Seuraavan kerran pollariasemalla 25.9. puoli kymmeneltä. Koettelee vaan ei hylkää ... en keksi mikä!

maanantai 11. syyskuuta 2017

Residencia

On se vaan niin hauskaa! Kun ei valmistaudu ihan just, niin se poikii. Maailman vanhin juttu on olla ärsyyntymättä, kun ärsytetään.
Oma hommansa on tämä NIE-numero. Heti perään pulpahtaa residencia.
NIE-numero avaa välttämättömiä ovia. Residencia avaa niitä lisää. Mamua kyllä viedään huimasti. Muttei vaan saa hermostua. Helpottaa se, ettei ole kiire ja aikaa on, kunnes pumppu lataa viimeisen laakinsa. Mutta sitten ei ole enää kiire sittenkään...lopullisesti. Kirjassani liikun lähellä näitä teemoja, mutta toisella laidalla. Kuolemattomuuden problematiikka on tiukkaa sekin.

Tänään käytiin hakemassa residenciaa nacional police -asemalla. Aika oli varattu ja paprut mukana kaikki mitä vaaditaan. Mutta ei, eihän se niin mene!
Sen verta taustaa, että veljenne on saatava residencia, mummin ei ole niin väliä. Mummilla on yksityinen sairausvakuutus.
Olen kertonut ennenkin. Suomen Kela (kehitysapulaitos) lähetti minulle reilun kymmenen kuukauden odottelun jälkeen S1-paprun, jolla kampean itseni espanjalaisen terveydenhuollon huomaan. Kukaan ei ollut veljellenne selvittänyt, että pitää olla residencia jotta voi marssia S1'n kanssa sossuun. Menin sinne NIE-numeron kera ja lähdin pois häntä koipien välissä. Siis residenciaa hakemaan. Se muuten on sellainen kortti, joka oikeuttaa asumaan Espanjassa pysyvästi. Tuli sekin nyt sanottua. Sitä haetaan sieltä pollariasemalta, kun ensin on haettu aika. Mukaan veljenne tarvitsee sen S1-paprun, joka todistaa, että Suomi maksaa Espanjalle pari sataa kuussa veljenne hengenpitimiksi. Kopio passista, todistus espanjalaisen pankkitilin saldosta ja näky siitä, että eläke maksetaan tänne Espanjaan. Pitää siis näkyä siitä pankin paperista. Miten, kysyy epätietoinen. Veljellänne homma tyssäs siihen, ettei pankin todistuksesta selviä, että eläke maksetaan tänne. Totuus on ettei sitä tähän päivään mennessä ole maksettukaan. Kävin Kevan (keskivartalo) sivuilla pankkitunnuksilla kääntämässä sen Sabadell'in tilille. Seuraava eläkemaksupäivä on 20.9.. Kääntyykö siksi? Lähetin viestin keskivartalolle ja sieltä automaatti vastasi, että keskimäärin kahdentoista vuorokauden kuluttua viitsimme vastata. Siihen mennessä se selviää kyllä muutenkin, kiitti. Pitää yrittää soittaa huomenissa ja kuunnella jonotusääntä. Pimpelipom. Muutoin homma siirtyy lokakuun lopulle.
Oikein mukavaa on, että kehitysapulaitos muistaa sulkea sinun kansainvälisen, sinisen, kela-korttisi kyllä just heti kun olet tehnyt muuttoilmoituksen. Veljenne on ollut tämän kymmenen kuukautta ilman mitään terveysvakuutusta ja on vieläkin. Pikaista paranemista. Sininen kortti saisi olla voimassa siihen asti kunnes muuttomaassa on asiat kunnossa. Varsinkin kun tämä koko homma on ollut kehitysapulaitoksen saamattomuudesta riippuvaista. Veljestänne ei riipu kuin munat. S1-paprun voimaanastuminen on merkitty 1.6. ja allekirjoitus 30.6. ja paperi tuli elokuun alussa.
Pääni jo kolhin ollessani lainsuojaton. Terkkariin maksoin viiskymppiä ja sairaalassa ne pyöritteli päätään kun kortti oli viraton. Sieltä voi tulla lasku. Kolme tuntia plastiikkakirurgiaa ja vielä aika pienet tissit! Olisko isommat paljon kalliimmat? Terveydenhuolto on Espanjassa ilmaista ja lääkkeet. Että revi siitä.

Mummikaan ei saanut residenciaa, kun hänen yksityisessä sairausvakuutustodistuksessaan ei ollut ilmaistu omavastuuta onko/ei ole? Omavastuuta ei saa olla. Mummilla tosin oli 4€/kerta. Ei siis ois mennyt läpikään. Käytiin vaihtamassa omavastuutomaan.

Tämmöstä täällä, entäs siellä! Täällä ei sada...

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Luna Mora Guaro

Espanjalaiset jaksaa heilua. Vietiin eilen vieraita Marbellan kautta Fuengirolaan illalla ja oli tiedossa, että meillä päin on juhlat: Luna Mora Guaro. Tanan kynttiläillallinen. Aiemmin laitto kunnanukot isoo parkkipaikkaa kuntoon tien oheen kun ajetaan Coin'ista meillepäin. Mutta emme tienneet, että koko Andalusia on tulossa. Kyltit ohjas liikennevirtaa Coin'in kautta. Tiet oli tukossa kymmenen kilsaa ennen Guaroa ja jono eteni autonmitan kerrallaan verkkaisesti. Päätimme ajaa Mondan kautta pikkutietä kotiin. Liikenne puuroutui samoin jo paljon ennen Guaroa ja liike loppui kokonaan. Tein pienessä risteyksessä uukkarin pohja ramppeja raapien ja kurvattiin takaisin kohti Coini'a. Coin'in ohi päästiin noin puolen tunnin jonotuksella.
Meille pääsee 366'tta vastakkaisesta suunnasta eli Alozaina'sta. Sinne piti ensin ajaa noin neljäkymmentä kilsaa ja siitä vielä kotiin yks viistoista. Aikaa kuppaantu kolmisen tuntia ja kotona oltiin puoli kaksitoista.
Ens vuonna kävelen näihin bileisiin mäen yli: Meiltä kolme kilsaa, joista reilut kaks jyrkkää ylämäkee. Kyllä perillä virvokkeet maistuvat!
Ei ollut aavistustakaan juhlien mittasuhteista, mutta nyt on. Parin tuhannen asukkaan kylään tungetaan puoli Andalusiaa nin on se vaan ahdasta. Ja tiet on alkujaan tehty aaseille
Videon kaappasin tubesta. Niitä on siellä lisää...

perjantai 8. syyskuuta 2017

Oli sadepäivä


Sade yllätti Guarossa ja ukkonen. Pitkään piisas kuivaa, jopa kolme kuukautta. Paikallisilta kun kyselee, sanovat kesän olleen poikkeuksellisen kuuma. Se on selviö, koska talvi oli poikkeuksellisen kylmä. Vuoden keskilämpötila vaihtelee niukasti.
Torox'in kylässä poikettiin. Voin suositella. Ikuisuusongelma on auton parkkeeraaminen. Taskuperuutin melko pieneen rakoon, kyllä pelotti. Kaunis kaupunki syvänteen äärellä. Heti takana on parin kilsan huippu. En suosittele autoilemaan keskustaan. Muureja ja seiniä on koristeltu maalauksilla. Google eartht'ista tutkittaessa näyttää lattealta, mutta on muuta.
Uupunut juhlija
Yukka-palmu kukkii
Seinätaidetta Torox'in kylässä.
Riippumatto sopii päiväuniin. Veljenne on nukkunut yönkin.
Kantabaariimme voi saapua näinkin tyylikkäästi.
Vasemmanpuoleinen hevosvoima näyttää oikeanpuoleista
väkevämmältä. Vai ovatko nämä kilowatteja?




keskiviikko 30. elokuuta 2017

Willy's Arse Out rally

Willen perseet ulkona -ralli oli lauantaina. Meiltä parisataa metriä itään. Soitonräime alkoi hyvästi jo neljänmaissa. Paulin komensin mukaan edustamaan Fuengirolan mamuja. Maija on meillä kyläilemässä ja oli myös innokas tapaamaan partasuu-ukkoja ja nahka-asunaisia. Varovasti maistettiin niitä likööriä-likööriä-osaston juomia nostatusmielessä. Pauli toi muassaan muiden kera harvemmin nähtyä ja koettua mustakorkkista Monte Ducay'ta.
Sitten oltiin lähtövalmiita. Mummin piti kammeta kyläkapakkaan täydentämään norttivarantoaan ja joukolla siis joimme siinä oluet ja toiset gin-tonic-juomat ottivat. Polkua pitkin matka olisi sujunut vailla vaaraa tulla yliajetusi, mutta rohkea nelikko suuntasi matkaan vilkasliikenteisen kylätien piennarta. Ehjänä perille saapuivat he ja maksoivat sisääpääsystä vaaditun viisitoista €. Summa menee lyhentämättömänä mikälie lastenkodille. Hyvä!
Ja siitä hepolaukkaa all-in-clusive olutta ahmimaan ja punaviiniä ja hampurilaista ja chili con carne lautasellisia. Yksi soitto kun loppui toinen aloitti, kun kamat oli vaihdettu. Jonniinmoinen veljenne ystävä Gurney 64v piti tanssi- ja akrobatiaesitystä soiton soidessa. Yltä ja päältä hikinen oli hän. Rastatukka, nuori vempula, koitti pysyä Gurney'n vauhdissa: käsilläseisomisyrityksiä ja keekoilua. Karkea stabiliteetin virhearvio saattoi vempulan holtittomaan sivuluisuun. Veljenne istui niilläsijoin seurueineen kun hampputukka syöksyi ylle kaataen oluet ja punaviinit veljenne vaaleille asusteille. Kyllä tiedätte punaviinin värjäävän vaikutuksen. Siinä pääsi mummilla ärräpää, koska hän vastaa taloutemme vaatehuollosta.
Kivaa oli. Miehet oli pääsääntöisesti saatanan rumia, joten korvapuoli veljenne istui mainiosti ryhmään. Verinen tukka lisäsi katu-uskottavuutta. Pauli oli meillä yön yli ja oli puolikympinmaissa lähtenyt höyryämään mersulla kotia kohti. Maija oli kävellyt vastaan kylätiellä. Kyllä ne nuoret jaksaa! Me heräiltiin puoliltapäivin. Tuubista löytyy soittoesityksiä tuolla Willy's arse out rally otsikon alla. Kokeile

maanantai 28. elokuuta 2017

Maankorvessa kulkevi

Vaan pitäisi pysyä tiellä, vaikka laveallakin. Lapsosesta en tiedä, mutta veljenne.

Koiruuden kanssa aamulenkillä tutkittiin uusia reittimahdollisuuksia. Lupaava alku päättyi pillarin möyrimään irtomaahan oliivipuiden välissä. Kenkään menee ikävästi multaa. Mutta jo vain siinä ylempänä kulki oiva tie juuri oikeaan suuntaan. Siis veljenne lähti kapuamaan jyrkkää rinnettä, ylös kohden tietä, melko vaatimattomin varustein. Jo kohta maa lähti vyörymään jalkain alla ja vanhuksen mahdollisuus hallita norjaa varttansa ehtyi vauhdin kasvaessa. Päistikkaa veljenne otti kontaktin karhean oliivipuunrungon kera. Onneksi pää edellä, ettei mikään herkkä ruumiinosa vaurioitunut! Melkonen jysäys, päässä humisi, mutta äly oli alati kirkas. Verta tippui aivojen seudulta tantereelle valtoimenaan. Paita pois päältä ja sillä veljenne tukki vuotokohtaa. Maailma näytti sumealta. Jaa, kas, rillit oli vielä maassa. Siitä vain päähän. Sanka vähän minkä sattui.
Kotiin oli reilu puoltoista kilsaa. Reippaasti pitää edetä, jottei astia vallan tyhjene nesteestä. Toisaalta reikä oli korkealla astian yläpäässä. Ei kai se siitä kovin äkkiä tyhjene.
Mummi sitten kotona siunaili, päivitteli, putsaili ja paketoi ukon päänuppia. Veljenne oli saatava siirtovalmiiksi matkalle kohden terveyskeskusta. Vuotoa piti sikistää ettei Hyundain verhoilu vahingoitu. Hyvin onnistui.
Auto pantiin terveyskeskuksen pikaparkkiin, kun muualla ei ollut tilaa. Sisällä oli kaikenlaista hässäkkää. Paperijuttua ja sillai. Ei ollu paprut kunnossa, mutta kyllä ukko piti hoitaa. Sitä kävi useampikin typy ihmettelemässä veljenne korvallista. Oli muusina lettukorva. Lääkäritäti sano heti, että veljellenne pitää tehdä sellainen kauneusleikkaus. Tarvitaan plastiikkakirurgia ja se on Malagan kylässä siinä isossa sairaalassa vasemmalla. Lähete saatiin ja Hyundailla kohden Malagaa.
Katu löytyi tom-tom'illa. Taloilla ei juurikaan ole numeroita, mutta sairaala oli kadun suurin rakennus ja jonniinmoinen maamerkki. Sairaalalla ei tietenkään ole parkkipaikkaa, mutta muutaman korttelin päässä on yleinen parkkihalli - 2€/h. Niin aina. Siellä sitten hiukan pompotellaan ukkoo luukuilla ja vihdoin veljenne saa särkänniemirannekkeen omalla nimellä. Mummille pantiin rintaan saattajatarra. Ensin yleislääkäri arpoo erikoislääkärin ja pistää matkaan oppaan kera.
Kohta jo ollaan kolmatta kertaa toimintahuoneessa ja varsinainen akti saa alkunsa, kun kauneusleikkaaja alkaa muotoilla vauriokohtaa. Kolmen äijän voimin homma etenee, veljenne on siis neljäs. Aina kun potilas alkaa hytkyä lisätään puudutusainetta. Lihaa on kadonnut ja uutta ei ole tarjolla. Korvasta tulee alkuperäistä vaatimattomampi. Veri alkaa pysyä sisällä. Hiukan tihkuu vielä pari päivää. Päänahka on ruvella useasta kohdin ja vähäinen hiuskuontalo kuivuneessa veressä. Pää on entistä kompaktimpi, mutta varsin rivo katsella. Muttei niistä emmeistä saa parempaa, espanjalainen kauneuskirurgikaan tai edes kaksi.
Tapausta tullaan vielä puimaan. KELA on ollut vähän hitaalla ja veljenne terveydenhuoltopaprut ovat olleet käsittelyssä siellä Suomessa yhden vuoden. Ohjeaika on neljä viikkoa. Sisso saatana. En ollut rekisteröitynyt espanjalaiseen järjestelmään, kun sain ne KELAn paperit juuri edellisenä päivänä. Mitä siitä seuraa, ei voi tietää?



perjantai 18. elokuuta 2017

Vierailulla

Aune-täti tuli käymään ja Kikka kanssa. Olosuhteiden pakosta olemme liottaneet matkalaisia allasvedessä. Pohjolanmorsian sulaa etelän lämmössä tottumattomuuttaan jollei vedessä jäähdytä.
Tänään vietiin heidät Marbellaan. Mondan linna piti meidänkin katsastaa. Jos siellä vaikka kuvataan se tanssii susien kanssa -ohjelma, niin menen katsomaan, että kuinka se susi tanssii.





Kaupungissa voi olla näin vehreää!

Iiikk! Iiihania kledjuja!

Onko se lintu?
Onko se lentokone?
Onko se sudenkorento?
Ei, se on teräsmies!

Sportster myytävänä?

Mondan linnan sisäänkäynti