Kaikenlaista kirjallisuutta nautiskeleva eläkeläinen, veljenne, kiinnostui espanjalaisesta kirjallisuudesta ja se lienee johtunut asuinpaikasta. Olin aikoinaan lukenut don Quiotten, mutta siinä se sitten oli, espanjalaiset kirjat. Olin odottanut rämpimistä raskaan kirjallisuuden suossa, kas olin ennakkoluuloinen. Kaikki te, jotka luette ruotsalaisia dekkareita ja amerikkalaisia best seller’eitä sekä yritätte pidättää aina silloin tällöin itsellenne mahdollisuuden kotimaiselle, uudelle ja vanhalle, huomaatte, että espanjalainen virkistää ja koukuttaa. Pitää lukea yömyöhään ja sammuttaa valot vasta kun kirja on jo pari kertaa kopsahtanut nukahtaneen rinnuksille.
Ensin osui kohdalle Ildefonso Falcones’in Meren katedraali. Meren Pyhän Marian Katedraalin rakentamisen ympärille koottu kertomus yhden miehen sodasta, vastaan sen aikaista maailmaa maaorjineen ja kartanonherroineen, inkvisition varjossa. Se luo masentavan kehyksen verrattuna tämän päivän vaikkapa poliittiseen näpertelyyn. No, Sipilähän on pelle ja olisi ollut päätön hetkessä 1300-luvun Espanjassa. Ilmeisen tarkkaan on Ildefonso lähteensä tutkinut ja tuntuu tarina uskottavalta. Jottei lukija aivan masennu, kirjailija tiputtelee pikku piristyksiä sinne tänne. Nyt kun olen tunnustautunut Falcones-fani, pitää poiketa kirkolla, kun seuraavan kerran Barcelonassa poikkee, veljenne ja mummi.
Fuengirolassa on kirjakauppa, Hemingway, jota pyörittää suomalainen pariskunta. Kirjat on suomenkielisiä sanotaan kahdeksankymmenprosenttisesti. Ukko vieläpä lukee ahkerasti ja saatanallisesti ujuttaa veljenne matkaan pari, jopa viisi kirjaa per käynti. Falconesista kauppiaalle kerroin ja lähteissä oli mukana Carlos Ruiz Zafon’in Tuulen Varjo. Lisää espanjalaista, hyvää lukemista, sanoi kauppias.
Hiukan oli vaikea päästä sisään ja tuntui raskaalta. Luin kuitenkin eteenpäin ja maailma alkoi kirkastua. Kohta oli ajatus, että tätä pitää saada lisää. Mummikin luki Tuulen Varjon ja oli koukussa. Zafon on siitä mainio veijari, että on kirjoittanut neljä teosta tämän teeman ympärille: Tuulen Varjo, Enkeli Peli, Taivaan Vanki ja Henkien Labyrintti.
Kirjat voi lukea tuossa järjestyksessä, niin teki veljenne. Aikajana on Francon hallussa, sisällisodasta kuuskytluvun puoliväliin, noin. Veljellänne on Henkien Labyrintti meneillään eikä pidä kiirehti, vaan naatiskella. Eli ajassa voidaan liikkua vielä laajemmalti. Kaikki kirjat voi lukea myös yksittäin, mutta jää paljosta paitsi jos vain yhden lukee. Ajassa teokset menevät lomittain ja ikäänkuin selittävät toisiaan. Tarina saattaa muuttua, jos lukee kirjat eri järjestyksessä? Jännää, kuka kokeilee? Kun saan tuon viimeisen luettua, aion lukea Tuulen Varjon uudelleen ja luulenpa, että se on kokonaan toisenlainen kuin ensimmäisellä lukemalla.
Henkilöt ovat mainioita, varsinniin Fermin, joka on mestarillinen sanaseppo. Nousee veljenne suosikiksi, päähenkilöksi.
Francon aika Espanjassa ei ollut tavallisen kansan juhlaa. Monissa kohdin meno on synkkää, mutta toivo elää.
Veljenne on kovin ylpeä itsestään, kun sai teoksensa viimeisen sanan naputeltua. Tarina on siinä, mutta ei valmis. Alku pitää muuttaa loppuun sopivaksi. Kun veljenne aloitti, ei ollut harmainta hajua kuinka lopettaa. Alku ei oikein istu kokonaisuuteen ja vaatii uudelleenarvioinnin. Alli on ansainnut uuden alun.
Outo on teos, mutta niin on tekijäkin?
